Raision rahoituksesta ja viestinnästä vastaa tulevaisuudessa Nordealta siirtyvä Mika Saarinen
Nordealla sijoitus- ja rahoitusmarkkinoiden johto- ja asiantuntijatehtävissä pitkän uran tehnyt Mika Saarinen on nimitetty 1.8. alkaen Raisio Oyj:n rahoituksesta, sijoittajasuhteista ja viestinnästä vastaavaksi johtajaksi.
Raisio-konsernin viestintäpäällikkö Heidi Hirvonen siirtyi HK-Scanin palvelukseen ja hänen tehtävänsä siirtyvät Saariselle.
Raision talousjohtaja Toni Rannikko toteaa, että Saarisen vankka kokemus sijoitusmarkkinoista mahdollistaa viestinnän tehtävien hoitamisen muun ohella.
– Raision rahoitusasema on se, että meillä on 120 miljoonaa positiivinen nettokassa eli emme niinkään hae velkapuolta vaan toimimme sijoituspuolella kassanhallinnassa. Mikalla on sekä siihen että velkapuoleen hyvä osaaminen, mikä mahdollistaa myös operatiivisemma roolin, Rannikko summaa.
Otsikkoa korjattu kello 12.36.