Uutiset

Tulipalossa tuhoutunut Hotelli Iso-Syöte rakennetaan uudelleen: "Luulen, että parin vuoden päästä tämä kääntyy vielä positiiviseksi asiaksi"

Hotelli Iso-Syötteen on suunnitellut pudasjärveläinen arkkitehti ja muotoilija Asko Lax. Havainnekuva siitä, miltä uusi Hotelli Iso-Syöte tulee valmistuttuaan näyttämään.
Hotelli Iso-Syötteen on suunnitellut pudasjärveläinen arkkitehti ja muotoilija Asko Lax. Havainnekuva siitä, miltä uusi Hotelli Iso-Syöte tulee valmistuttuaan näyttämään.

Viime joulukuussa tulipalossa tuhoutunut Hotelli Iso-Syöte rakennetaan uudelleen. Hotellin rakennustyöt aloitettiin tänä keväänä tehtyjen purkutöiden jälkeen.

– Purimme palaneen ravintolan, kokoustilat ja kylpylän alueen. Hyödynnämme runkoa uuden hotellin rakennuksessa, kertoo Hotelli Iso-Syötteen johtaja Juha Kuukasjärvi.

Joulukuisessa tulipalossa tuhoutui noin puolet hotellista. Pystyyn jäi huonesiipi, jota remontoidaan savu- ja muiden tulipalosta aiheutuneiden vahinkojen takia.

Uusi hotelli tulee olemaan erilainen kuin mitä se oli ennen paloa. Aikaisemmin hotelli oli kaksikerroksinen. Nyt siihen lisätään yksi kerros. Kuukasjärvi kertoo, että kolmanteen kerrokseen tulee ravintola ja "kävelykatu".

– Teemme hotelliin myös uuden Feenix-sviitin, teemaan sopivasti.

Hirsihotellilla tiukka aikataulu

Hotellin valmistumisaikataulu on tiukka.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuukasjärvi kertoo, että ensimmäisenä on tarkoitus valmistua hotellin vanha huoneistosiipi. Sen on tarkoitus olla valmis joulukuun alkuun mennessä. Kolmanteen kerrokseen rakennettavan ravintolan taas on tarkoitus olla valmis ja avauskunnossa jo jouluna. Näillä näkymin ravintolan avaaminen saattaa tosin venyä tammikuuhun.

– Meidän rinneravintola palvelee asiakkaita siihen asti, että hotellin ravintola valmistuu. Koko hotellin pitäisi olla valmiina kesäkuussa.

Uutta hotellia alettiin suunnitella helmi-maaliskuussa ja nyt elementit hotellia varten on tilattu. Hotellin elementiksi valikoitui hirsi.

– Pudasjärvi on maailman hirsipääkaupunki. Hirsi on ekologinen vaihtoehto. Lisäksi meidän ulkomaiset asiakkaat arvostavat puuta, Kuukasjärvi sanoo.

Takkoja ja uusi turvajärjestelmä

Palautetta uuden hotellin suhteen Kuukasjärvi on saanut runsaasti. Kuukasjärvi kertoo, että monet asiakkaat ovat odottaneet kovasti, mitä uuteen hotelliin on keksitty.

– Ihmiset ovat myös kovasti tsempanneet meitä. Onhan tämä meille aikamoinen ponnistus.

Joulukuinen tulipalo lähti sviitin takasta. Kuukasjärvi kertoo, että siitä huolimatta monet palautteen antajat toivoivat uuteen hotelliin nimenomaan takkoja. Tulisijoja on siis uuteen hotelliin tulossa.

– Aikaisemmat takat olivat 80-luvulla tehtyjä ja ne vuotivat. Teemme nyt paremmat takat. Asennamme myös uudet turvajärjestelmät. Laitamme joka huoneeseen sprinklerit.

Tällä hetkellä Kuukasjärvellä on hyvä mieliala. Uusi hotelli on rakenteilla ja siitä tulee hänen mukaansa hienompi kuin entisestä. Esimerkiksi kylpylän, huoneiden ja ravintolan sisustukseen lisätään elämyksellisyyttä.

– Luulen, että parin vuoden päästä tämä kääntyy vielä positiiviseksi asiaksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​