Uutiset

Ainakin 24 ihmistä kuoli heimojen välisissä yhteenotoissa Papua-Uudessa-Guineassa – "pahimpia iskuja maan historiassa"

Papua-Uusi-Guineassa elää satoja heimoja. Hela-heimon tanssijat vastaanottivat Kiinan presidentin Xi Jinpingin perinteisellä tanssilla viime vuonna. Kuvan Hela-heimoon kuuluvat ihmiset eivät liity viikonlopun yhteenottoon.

Heimojen väliset väkivaltaisuudet ovat vaatineet ainakin 24 ihmisen hengen Helan maakunnassa Papua-Uudessa-Guineassa. Yhteenotto alkoi viikonloppuna ja kesti kolmen päivän ajan. Paikallisten viranomaisten mukaan kuolleiden lukumäärä saattaa vielä nousta.

Viikonlopun yhteenotto on yksi pahimmista heimojen välillä syttyneistä väkivaltaisuuksista maassa vuosiin. Viimeisin välikohtaus tapahtui varhain maanantaiaamuna, jolloin Karidan kylään tehtiin yllätyshyökkäys. Tapot tapahtuivat tiettävästi siten, että kyläläiset avasivat ovensa hyökkääjille, jotka kävivät uhrien kimppuun.

Noin 800 ihmisen Karidan kylään kohdistuneessa hyökkäyksessä kuoli tämänhetkisten tietojen mukaan kuusi naista ja kahdeksan, mahdollisesti alle 15-vuotiasta lasta sekä kaksi naista, jotka olivat raskaana.

Hyökkäys oli ilmeisen raaka, sillä Papua-Uuden-Guinean terveysministeriön työntekijän Philip Pimuan mukaan kylästä löydettyjä silputtuja kehonosia oli vaikea tunnistaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pimua kertoi brittilehti The Guardianille, että selvinneet kyläläiset ovat paenneet kodeistaan siinä pelossa, että hyökkääjät piileksivät yhä puskissa ja aikovat iskeä uudelleen.

Paikallinen poliisi kertoi Post Courier -lehdelle, että maanantainen hyökkäys oli jatkoa lauantaina tapahtuneelle välikohtaukselle, jossa menehtyi kuusi ihmistä.

Heimojen välisillä kahnauksilla on pitkä historia Papua-Uuden-Guinean ylängöillä, jossa myös Helan maakunta sijaitsee. Ylämaiden klaanit ovat taistelleet vuosikymmenten ajan.

Alue on kärsinyt heimojen välisistä levottomuuksista viime vuosina, ja alueella on raportoitu tapahtuneen niin tappoja, kostoiskuja kuin seksuaalista väkivaltaa. Heimokonflikteja on pahentanut se, että ampuma-aseita on helpommin saatavilla. Ampuma-aseiden käyttö on muuttanut konflikteja verisemmiksi ja yllyttäneet väkivallan kierrettä.

Vaikka väkivalta on yleistä, tuore tapaus on mittaluokassaan poikkeuksellinen ja se on järkyttänyt maassa.

On epäselvää, mikä aiheutti yhteenoton. Mediatietojen mukaan on mahdollista, että taustalla vaikuttivat heimojen välillä vallitsevat vanhat kaunat.

Papua-Uuden-Guinean pääministeriksi toukokuussa valittu James Marape on ilmaissut järkytyksensä tapahtuneesta. Alue, jossa hyökkäykset tapahtuivat, kuuluu Marapen vaalipiiriin.

– Tänään on yksi elämäni surullisimmista päivistä, Marape lausui AFP:n mukaan.

Marape sanoi ABC:lle tehneensä useita vaatimuksia poliisien lisäämiseksi alueelle. Hänen mukaansa 400 000 ihmisen maakunnassa toimii alle 60 poliisia.

Alueen hallintojohtaja William Bando kertoi AFP:lle hälyttäneensä ainakin sata poliisia alueelle paikallispoliisin tueksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Terveysministeriön Philip Pimuan mukaan kyseessä ei ollut pahin isku vain kylän historiassa:

– Tämä on pahin, todellakin pahin, myös tämän maan historiassa, Pimua kertoi Guardianille.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Rauhanvälittäjät kehiin
Eikö Suomi voisi lähettää rauhanvälittäjää Papua-Uuteen-Guineaan ratkomaan tuota heimosotaa? Vaikkapa Hussein Al-Taeen, taikka ulkoministeri Haaviston puolisoineen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t.a.
Vast: Rauhanvälittäjät kehiin
Samaa mieltä,voi siellä saarnata tasa-arvoa,solidaarisuutta ja sosialimia! Ja jos vielä on hengissä niin voi alkaa pelottelemaan ilmastonmuutoksella ja "veroilla"!