Sucros solmi juurikassopimuksia Okrassa – sadosta odotetaan erinomaista
Sokeriyhtiö Sucros solmi runsaasti juurikassopimuksia viljelijöiden kanssa Okra-näyttelyssä Oripäässä. Yhtiö tapasi sekä vanhoja että uusia sopimusviljelijöitä.
– Näyttely ja juurikassopimusten hankinnan käynnistys täyttivät hyvin niille asetetut tavoitteet. Kolmasosa nykyisistä viljelijöistämme eli 195 viljelijää kävi tekemässä sopimuksen vuodelle 2020. Näyttelyssä sopimuksen tehneistä 40 prosenttia myös kasvatti sopimuskokoaan vuodesta 2019 vuoteen 2020, maatalousjohtaja Tero Tanner kertoo Sucroksen tiedotteessa.
Juurikkaasta odotetaan tänä kesänä erinomaista satoa suotuisan kasvukauden ansiosta.
– Kylvöille päästiin noin kaksi viikkoa keskimääräistä aikaisemmin ja taimettuminen oli hyvää. Kasvustot ovat kasvaneet erinomaisesti, vaikka kesäkuu oli osalla viljelyalueesta kuiva, Tanner sanoo.
Uuden sopimuksen ansiosta viljelijä tietää jo kylväessään juurikkaasta saatavan hinnan. Sucros ja Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto solmivat aiemmin tänä vuonna toistaiseksi voimassa olevan toimialasopimuksen sekä yksivuotiset sokerijuurikkaan hintasopimukset vuodelle 2020.
Tavoitteena on lisätä sokerijuurikkaan viljelyalaa huomattavasti nykyisestä noin 11 000 hehtaarista.