Uutiset

Ulkomailta ostetun hyttyskarkotteen käyttö Suomessa saattaa olla lainvastaista

JUSSI LEINONEN
Kuvituskuva
Kuvituskuva

Suomessa on sallittua käyttää vain sellaisia hyttysvalmisteita, jotka ovat Tukesin hyväksymiä, muistutetaan Tukesin tiedotteessa. Hyväksytyn valmisteen tunnistaa Tukesin lupanumerosta. Hyväksyntä on myös tae siitä, että tuote toimii luvatulla tavalla.

Hyttyskarkotteet ja -myrkyt ovat biosidivalmisteita, joiden maahantuontia sekä EU:n ulkopuolelta että muista EU-maista valvoo Tulli. Mikäli maahan tuotava valmiste ei ole Tukesin hyväksymä, pidättää Tulli tuotteen ja se tulee joko palauttaa ulkomaille tai hävittää täällä maahantuojan toimesta ja kustannuksella.

Biosidiasetus on astunut voimaan vuonna 2012. Se varmistaa, että kaikki biosidivalmisteet arvioidaan samoilla kriteereillä kaikissa Euroopan maissa. Asetus turvaa sen, että hyväksytyt valmisteet ovat riittävän tehokkaita. Ennen karkotteen hyväksymistä yrityksen tulee esittää pätevät koetulokset siitä, että tuote toimii. Mikäli valmisteen luvataan suojaavan viiden tunnin ajan, ei kokeessa yksikään hyttynen saa pistää viiden tunnin aikana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lupakäsittelyn yhteydessä Tukes selvittää, onko karkoite tai myrkky turvallinen sekä ihmiselle että ympäristölle ja laatii ohjeet turvallisesta käytöstä. Ulkokäyttöön tarkoitettuja hyttysmyrkkyjä ei tule käyttää sisätiloissa. Höyrystettävät hyttysmyrkyt ovat nimensä mukaisesti myrkkyjä ja ne tappavat liian lähelle eksyvät hyttyset, toisin kuin karkotteet. Sisätiloissa, missä ilma ei vaihdu, nousee hengitettävän myrkyn määrä moninkertaiseksi ulkokäyttöön verrattuna.

Höyryjen ja savujen hengittämistä tulee välttää myös ulkona. Joidenkin valmisteiden käyttöä on lisäksi syytä välttää pienten lasten ja raskaana olevien lähettyvillä. Valmisteen käyttöohjeista on syytä aina tarkistaa, minkä ikäisille lapsille sitä voi käyttää ja kuinka monta kertaa päivässä.

EU-maiden myyntivalikoimissa on eroja riippuen siitä, mihin maihin eri yritykset ovat hakeneet valmisteilleen lupia. Suomen markkinoille on biosidiasetuksen mukaisesti hyväksytty valmisteet, jotka sisältävät DEET- ja IR3535-tehoaineita. Muiden tehoaineiden arviointi on EU-tasolla vielä kesken, joten niitä sisältävät valmisteet on hyväksytty Suomessa kemikaalilain mukaisesti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​