Timo Soinin ulkoministerikausi vaikutti jo jäävän historiaan vain poliittisen helppoheikin egotrippinä, johon lisäväriä toi korkeintaan viran väärinkäyttö abortin vastaisen evankeliumin levittämisessä.
Valitettavasti niin ei käynyt. Mandaattinsa koko toimitusministeristössä ehkä täydellisimmin menettänyt Soini onnistui vielä viime metreillä vetämään lokaan sekä eurooppalaiset arvot että Suomen kansainvälisen maineen.
Maaperällämme nähtiin vastenmielinen näytelmä, jossa naapurimaataan miehittävä Venäjä osti takaisin äänioikeutensa Euroopan Neuvoston täysivaltaisena jäsenenä.
On kyseenalaista, olisiko puolidiktatuuria koskaan pitänyt edes kelpuuttaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota vaalivan järjestön jäseneksi.
Täysin käsittämätöntä on, että Winston Churchillin aloitteesta Stalinin aikana perustettu arvoyhteisö alkoi 2000-luvulla syödä Vladimir Putinin kädestä – jopa sananmukaisesti.
Koska Venäjä oli maksanut vajaat seitsemän prosenttia järjestön kuluista, sitä ei uskallettu Krimin ja Itä-Ukrainan miehityksen jälkeenkään heittää järjestöstä, vaan siltä vietiin ainoastaan äänioikeus.
Tästä seurasi maksulakko, joka teki muutaman vuoden päästä tehtävänsä. EN ilmoitti Helsingissä de facto palauttavansa Venäjälle täyden äänivallan. Maan ulkoministeri Sergei Lavrov pääsi suorastaan alleviivaamaan taloudellista riippuvuussuhdetta ilmoittamalla heti tämän jälkeen Venäjän aloittavan jäsenmaksujen maksamisen uudelleen.
Jäsenmaista vain kuusi äänesti vastaan.
Euroopan Neuvosto osoitti, että kaikki on kaupan. Ja Soini virnisteli vieressä.
Kun Juha Sipilän hallitus muuttui toimitusministeristöksi, oikeuskansleri katsoi, ettei sillä interregnumin aikana ole valtuuksia kovin poliittisiin päätöksiin. Voidaan kysyä, eikö Venäjän vastaisen pakoterintaman murentaminen ole sellainen?
Taustalla arvatenkin on myös tasavallan presidentin hiljainen hyväksyntä. Valitettavasti.
HANNU MIETTUNEN
