Paikalliset

Tyksin tulipalon vakuutuskiistassa harkitaan käräjöintiä

Tyksin A-sairaalassa syttyi tulipalo syyskuussa 2011. TS/Ari-Matti Ruuska

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus päättää ensi viikolla, lähteekö sairaanhoitopiiri käräjöimään Tyksin palon vakuutuskorvauksista.

– Minulla on se näkemys, että vakuutusyhtiön ratkaisuun ei hallituksessa kovinkaan tyytyväisiä olla, sanoo sairaanhoitopiirin talousjohtaja Arja Pesonen.

Pesosen mukaan virkamiehet eivät ehdota hallitukselle asiasta mitään, vaan odottavat siltä linjausta, miten asiassa edetään. Jos muutosta lähdetään hakemaan, se voi tapahtua joko Vakuutuslautakunnan tai käräjäoikeuden kautta. Vakuutuslautakunta antaa ratkaisusuosituksia vakuutusehtojen tulkintaa ja soveltamista koskevissa erimielisyyksissä.

Perusteet muutoksenhaulle tai kanteen nostamiselle on Pesosen mukaan olemassa. Sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Virpa Puisto (sd) toteaa, että vakuutusyhtiön menettelytavat asiassa ovat olleet yleisestä poikkeavia.

– Käräjöinti on pitkä tie, mutta ei julkisia varoja noin vain voi luovuttaa pois, Puisto toteaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sairaanhoitopiirin hallituksen toinen varapuheenjohtaja Jukka Kärkkäinen (vas) on puolestaan sitä mieltä, että vakuutusyhtiön ilmoittama korvaustaso on aivan liian alhainen, eikä siihen voida suostua.

Toivottua pienemmät korvaukset supistavat Kärkkäisen mukaan jonkin verran talousmäärärahoja.

– Sairaanhoitopiirin kokonaisbudjetti on kuitenkin niin suuri, että näillä summilla ei pitäisi olla välitöntä vaikutusta toiminnan suunnitteluun.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin vaatimus Tyksissä syyskuussa 2011 riehuneen tulipalon vahingoista oli yli 17 miljoonaa euroa, mutta vakuutusyhtiö Lähitapiola ilmoitti maksavansa vain 6,5 miljoonaa euroa. Alennettua korvausta perusteltiin sillä, että sairaalassa oli rikottu paloturvallisuusmääräyksiä.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Aatami
TYKS/palon korvaukset
Eipä ole asiassa mitään uutta korvausmäärän suhteen silloin, kun mukana esiintyy sana tapiola!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eläkeläinen
Vast: TYKS/palon korvaukset
Vakuutusyhtiö vetoaa laiminlyönteihin paloeristeiden laiminlyönteihin rakentamisessa. Muistaakseni siitä oli jotain puhetta jo hetikohta palon jälkeen TSssä niin että ilmeisesti jonkinlajin laiminlyöntiä on tapahtunutkin jonkin peruskorjausurakan yhteydessä. Onko tämän työn tekijöiltä tai heidän vakuutusyhtiöltään haettu korvausta?