Uutiset

Hyvinkään ampujalle elinkautinen murhista ja murhien yrityksistä

Hyvinkään ampujaksi epäilty nuorukainen passitettiin mielentilatutkimukseen. Vasemmalla ampujan asianajaja Olli Etelämäki. Lehtikuva/ Sari Gustafsson
Hyvinkään ampujaksi epäilty nuorukainen passitettiin mielentilatutkimukseen. Vasemmalla ampujan asianajaja Olli Etelämäki. Lehtikuva/ Sari Gustafsson

Hyvinkään ampuja on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen muun muassa murhista ja murhan yrityksistä.

Hän ampui katolta ihmisiä kadulle ja ravintoloihin Hyvinkään keskustassa viime toukokuussa. Kaksi kuoli ja seitsemän haavoittui. Lisäksi hengenvaarassa oli 32 muuta ihmistä.

Tuomittu Eero Hiltunen määrättiin maksamaan uhreilleen ja heidän omaisilleen vahingonkorvauksia yhteensä 402 000 euroa.

Puolustus piti tekoja tappoina ja tapon yrityksinä. Se vetosi siihen, ettei tekohetkellä 18-vuotias Hiltunen ollut henkisesti täysi-ikäisen tasolla.

Mielentilatutkimuksen mukaan Hiltunen oli syyntakeinen. Hänellä ei ollut sellaista sairautta, joka estäisi häntä ymmärtämästä tekonsa seuraukset tai säätelemästä käytöstään.

Hyvinkään käräjäoikeuden mielestä teot aiheuttivat vakavaa yleistä vaaraa ja olivat vakaasti harkittuja sekä erityisen raakoja ja julmia. Lisäksi oikeus piti tekoja kokonaisuutena arvostellen törkeinä.

TS–STT