Uutiset

USA:n uusi puolustusministeri ei usko sanelupolitiikkaan

Yhdysvaltain uusi puolustusministeri Chuck Hagel (vas.) vannoo virkavalansa hänen vaimonsa Lilibetin pidellessä Raamattua. AFP/ HO
Yhdysvaltain uusi puolustusministeri Chuck Hagel (vas.) vannoo virkavalansa hänen vaimonsa Lilibetin pidellessä Raamattua. AFP/ HO

Yhdysvaltain uuden puolustusministerin Chuck Hagelin mukaan maailman johtavinkaan sotilasmahti ei voi toimia omin päin.

– Me emme voi sanella maailmalle, meidän täytyy osallistua. Meidän täytyy johtaa liittolaistemme kanssa, Hagel sanoi Pentagonin työntekijöille virkavalan vannomisen jälkeen keskiviikkona.

Senaatti äänesti Hagelin virkaan äänin 58–41. Tulos oli tiukin koskaan puolustusministeriä valittaessa. Hagelin tueksi asettui demokraattien lisäksi vain neljä senaatin republikaaniedustajaa.

Hagel on republikaanipuolueen entinen senaattori. Republikaanien mukaan hän oli kuitenkin senaattoriurallaan liian lepsu Irania kohtaan.

Hagel on saanut kritiikkiä myös suhtautumisestaan Irakin sotaan ja Israelin puolustamiseen.

66-vuotias Hagel on Vietnamissa haavoittunut sotaveteraani.

TS–STT