Pohjois-Korea varoitti kykenevänsä ydinaseiskuun Yhdysvaltoihin
Pohjois-Korea varoitti keskiviikkona, että Yhdysvallat on sen ydinaseiden kantaman päässä. Paikallisen propagandaelimen jäsen sanoi virallisilla verkkosivuilla, että Pohjois-Korea on nyt täysin itsenäinen ydinase- ja rakettivaltio.
Pohjois-Korea on jatkanut uhitteluaan parin viikon takaisesta ydinkokeesta lähtien. Koe on herättänyt kansainvälisesti huolta siitä, että Pohjois-Korea parantelee teknisiä valmiuksiaan asentaa ydinkärki pitkänkantaman rakettiin.
Pohjois-Korea sanoi jo viime lokakuussa, että se pystyisi tekemään ydinaseiskun Yhdysvaltoihin. Tuolloin puheet kuitattiin pelkäksi mahtailuksi, mutta joulukuussa Pohjois-Korea laukaisi pitkänkantaman raketin onnistuneesti. Etelä-Korea arvioi, että raketin kantomatka voisi olla noin 10 000 kilometriä, eli se yltäisi Yhdysvaltojen länsirannikolle.
TS–STT