Talous

Yleisradion tulos ylsi plussalle viime vuonna

Lehtikuva/ Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva/ Antti Aimo-Koivisto

Yleisradio ylsi plussalle viime vuonna. Yhtiön tulos oli 3,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tv-maksutuloista yhtiö kerrytti liikevaihtoa 422,7 miljoonaa euroa.

Muita liiketoiminnan tuottoja Yle sai esimerkiksi Tampereen Tohlopin rakennustensa myynnistä. Myyntivoittoa irtosi 14 miljoonaa euroa.

– Talouden varmistaminen oli välttämätöntä, sillä uuden rahoitusmallin aikaan haluttiin lähteä puhtaalta pöydältä, sanoi Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen Ylen tiedotteessa.

Tämän vuoden alusta yhtiön toiminta rahoitetaan Yle-verolla. Yhtiön lupamaksutulot ehtyivät jo ennen vuodenvaihdetta, ja maksuvajeen kattamiseksi Yle otti noin 70 miljoonan euron lainan.

Investointeja yhtiö teki noin 26 miljoonalla muun muassa Tohlopin studioihin ja uutisstudioiden teknologiaan eri puolilla Suomea.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
(kiehuu)
mitä VI
Siis tää meille pakotettu propaganda kanava meni tekemään tappioa vielä viime vuonna!! Just sovittiin reipaasta tulonlisäyksestä ja kas kummaa miten kävi!! :D:D Tää on ihan käsittämätöntä tää tuhlaus. Viime vuonna 10 miljoonaa tappiota ja 70 tänä vuonna! Miten AINA siis AINA ku valtio tekee jonku suunnitelman esim. rakennushankkeesta yms. BUDJETTI YLITTYY??
Mä en henkilökohtasesti ees tunne ketään joka kattoisi YLE:ä...
Kohta vingutaan taas käsiojossa sieltä ex-poliitikkojen urapaikoilta.
Ihan varmasti sama p**ka toistuu Alkossa, RAY:ssa ja Veikkauksessa. Ainoa ero on se, että nämä yritykset pystyvät piilottamaan huonon johtamisen varman voiton taakse.
Yle on malliesimerkki siitä, mikä Suomessa on tällä hetkellä vikana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.