Poliisi pidätti kymmeniä mielenosoittajia Espanjassa
Poliisi on pidättänyt viikonloppuna Espanjassa 45 ihmistä mielenosoituksia seuranneiden häiriöiden takia. Yhdeksän pidätetyistä oli poliisin mukaan alaikäisiä.
Kymmenettuhannet espanjalaiset osoittivat eilen mieltään hallituksen säästötoimia, julkisten palveluiden yksityistämistä ja korruptiota vastaan. Mielenosoittajat myös vaativat pääministerin ja hallituksen eroa muun muassa hallitusta viime aikoina ravistelleen korruptioskandaalin takia. Espanjassa mielenosoituksista on tullut arkipäivää.
Madridin keskustan mielenosoittajista valtaosa hajaantui protestien jälkeen, mutta Atochan juna-aseman lähellä häiriöt jatkuivat. Noin 40 ihmistä loukkaantui lievästi. Heistä 12 oli poliiseja.
Helmikuun 23. oli sotilasvallankaappausyrityksen vuosipäivä. Mielenosoittajat viittasivat tapahtumiin ilmoittamalla tavoitteekseen kaapata rahoitusmarkkinat.