Uutiset

Tupakkasakkoja nolla – polttamista ulkoilmatapahtumissa mahdoton valvoa

Ulkoilmatapahtumien tupakointikieltoa on lähes mahdotonta valvoa. TS/Marttiina Sairanen

Ulkoilmatapahtumien tupakointikielto ei ole johtanut sakkoihin vielä kertaakaan. Vuonna 2010 voimaan tulleen lain mukaan poliisi voi sakottaa tapahtumanjärjestäjiä, jotka sallivat tupakoinnin tahallaan tai huolimattomuuttaan muualla kuin erillisillä tupakointialueilla.

Myös tapahtumissa tupakoivat voivat saada sakkolapun, jos he eivät pysyttele tupakointialueilla.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran tietoon ei ole tullut yhtään poliisille asti vietyä tapausta. Valvira joutui viime syksynä muistuttamaan tapahtumien järjestäjiä lain pykälistä, sillä uusi säännös aiheutti alkuun runsaasti epäselvyyksiä. Valvira ei valvo tupakkakiellon toteutumista, vaan siitä vastaavat kunnalliset terveystarkastajat.

– Vastuuhan on siirretty aika pitkälti tapahtumanjärjestäjälle. Heitä on kyllä ohjeistettu uudesta laista ja järjestäjät ovatkin ryhtyneet tarvittaviin toimenpiteisiin. Mutta minulla ei ole tietoa siitä, että asiaa olisi viety poliisille asti kertaakaan, kertoo terveystarkastaja Markku Rohunen Turun ympäristöterveydenhuollosta

Yleisötapahtumien tupakointikielto koskee myös täysin avoimia tiloja, jos tapahtumaa seuraava yleisö pysyttelee paikoillaan esityksen ajan. Esimerkiksi erilaiset festivaalit tai urheilutapahtumat lasketaan kiellon piiriin.

– Olen hieman skeptinen sen suhteen, miten valvonta on käytännössä mahdollista. Suurissa tapahtumissa, joissa alkoholiakin on mukana, on valvonta aika mahdotonta, Rohunen myöntää.

LUE LISÄÄ LAUANTAIN TURUN SANOMISTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pave
Naurettavaa
Itse en tupakoi, mutta kyllä tämä on säälittävän naurettavaa! Taitavat nämä byrokraattipellet tulla paljon kalliimmiksi kuin keukosyöpäpotilaat?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
juu
Tupakka
Suomi on ihme maa joka tekee lakeja joita ei pysty valvomaan.

Ei pidä tehdä semmoista lakia jota ei pysty valvomaan.
Yksinkertaista vai mitä.

ryhtiä valvontaan
Järjestysiehet röökaavat yleisön joukossa
Pukit ovat kaalimaan vartijoina näissä röökaajien sakottamisissa. Järjestysmiehet vetävät kimpassa yleisön seassa.
Ryhtiliikettä tarvitaan, että näin helposti vahdittavissa oleva asia saadaan kondikseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Äsh
Turha laki
Mitä enemmän tällaisia typeriä lakeja, joita kukaan ei noudata ja joita ei voida valvoa, säädetään, sitä nopeammin kansan lainkuuliaisuus rapautuu. Tällaiset lait ovat kaikkien ajan haaskausta ja pahimmillaan vain poliittisten pisteiden kalastelua.

Lisää