Uutiset

Väitös: Uusia lääkekehitysmahdollisuuksia eturauhassyövän hoitoon

Eturauhassyövän seulonta vähensi kuolleisuutta vähän. Lehtikuva.
Eturauhassyövän seulonta vähensi kuolleisuutta vähän. Lehtikuva.

Mari Björkmanin väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kromosomien luentamerkintöjä sääteleviä ja siten geenien aktiivisuuteen vaikuttavia proteiineja.

Tutkimuksessa tunnistettiin kaksi proteiiniluokkaa, jotka saattavat tulevaisuudessa soveltua eturauhassyövän uudentyyppisiksi lääkeaineiden kehityskohteiksi.

Eturauhassyöpä on länsimaissa toiseksi yleisin miesten syöpäkuolemien syy. Keskimäärin yhdelle seitsemästä potilaasta kehittyy vastustuskyky eturauhassyövän hoidossa käytettäville antiandrogeenilääkkeille.

Björkmanin väitöstutkimuksessa tunnistettiin epigeneettisten proteiinien joukosta kaksi ryhmää - histonidemetylaasit ja histonideasetylaasit - jotka saattaisivat soveltua lääkeainekohteiksi eturauhassyövän vaikeimmassa muodossa.

- Erityisesti histonideasetylaasien eston havaittiin myös lisäävän nykyisten antiandrogeenilääkkeiden tehoa soluviljelymalleissa. Tätä yhdistelmähoitoa tutkitaankin jo kansainvälisesti kliinisissä potilaskokeissa, Björkman kertoo.

Epigeneettiset proteiinit säätelevät syöpää aiheuttavien geenien toimintaa soluissa

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

DNA on pakkautunut tuman kromosomeihin histoniproteiineihin kietoutuneena. Sekä DNA-juosteen että histoniproteiinien merkinnät säätelevät DNA:n geenien ilmenemistä.

Näistä merkinnöistä vastaavat solun ulkopuolisiin viesteihin reagoivat epigeneettiset proteiinit, jotka voivat joko lisätä ja irrottaa luentamerkkejä tai sitoutua niihin.

- Eri epigeneettisten proteiinien yhdistelmä säätelee niiden alueella olevien geenien aktiivisuutta ja voi näin ollen joko hiljentää syöpää hillitseviä tai aktivoida syöpää aiheuttavia geenejä solussa, Björkman havainnollistaa.

Tutkimuksessa hiljennettiin eturauhassyöpäsoluissa kaikkiaan 615 erilaista DNA:n ja kromosomien aktiivisuuteen vaikuttavaa geeniä käyttäen RNA-interferenssi-tehoseulontamenetelmää.

Väitöstutkimuksessa erityisesti eturauhassyövässä vaikuttaviksi epigeneettisiksi proteiineiksi tunnistettiin kaikkien epigeneettisten proteiinien joukosta histonidemetylaasit ja histonideasetylaasit.

- Näille on viime aikoina kehitetty useita uusia lääkkeitä, joita tämän tutkimuksen tulosten valossa olisi syytä testata myös eturauhassyövän hoidossa, Björkman sanoo.

Perjantaina 1. maaliskuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa julkisesti tarkastettavaksi filosofian maisteri Mari Leena Björkmanin väitöskirja ”Identification of Epigenetic Targets in Prostate Cancer for Therapeutic Development”. Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti Bernard Händler Berliinistä Saksasta ja kustoksena dosentti Matthias Nees.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
VIZIR
Prostate
Stop drinking pasteurized milk, and beer in Aluminium cans, and you wont have prostate problems. As easy as that!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.