Päivi Nerg: Toiset vaativat rajoja kiinni ja toiset olivat kuin lintukodossa – ääripäiden huutelu harmitti, kun Suomea uhkasi kaaos vuonna 2015

Suomeen olisi voinut tulla kaaos syksyllä vuonna 2015, kun tuhansia turvapaikanhakijoita tuli Suomeen, sanoo nykyään valtiovarainministeriön alivaltiosihteerinä työskentelevä Päivi Nerg.

Kaaosta ei kuitenkaan tullut. Siitä on silloisen sisäministeriön kansliapäällikön Nergin mukaan kiittäminen Tornion järjestelykeskuksen nopeaa perustamista.

– Se päätös tehtiin huikean nopeasti: torstaina valtioneuvos teki päätöksen ja maanantaina vastaanottokeskus oli pystyssä, Nerg kertoo Lännen Medialle.

"Kaaoksesta" nähtiin kuitenkin palasia eri puolilla Suomea: Helsingin ja Oulun poliisilaitoksen edessä oli turvapaikanhakijoiden telttakylä, VR:n junat olivat tupaten täynnä ja Oulun ja Helsingin välille määrättiin lisäjunia.

– Se olisi mennyt hallitsemattomaksi, jos 20 000 turvapaikanhakijaa olisi tullut lisää samalla tavalla pienessä aikaikkunassa lokakuun loppuun mennessä.

Kaiken keskipisteessä oli Nerg. Hänen puhelimensa soi taukoamatta, ihmiset tulivat puhumaan kaduilla, turvamiehiä tarvittiin julkisilla paikoilla ja hänestä tuli uutisten vakiokasvo.

Tällaiseen työnkuvaan hän ei ollut valmistautunut, kun hän aloitti tehtävässään.

Nyt nämä Nergin kokemukset on tallennettu hänen ja toimittaja Nina Järvenkylän kirjoittamaan kirjaan Tiukka paikka.

Kaikki alkoi elokuussa vuonna 2015, kun Tornioon alkoi tulla normaalia enemmän turvapaikanhakijoita. Nerg kertoo, ettei hän yllättynyt turvapaikanhakijoiden saapumisesta.

Se yllätti, kuinka järjestelmällisesti pakolaiset saapuivat bussilasteittain Pohjolan perukoille aina Bagdadista asti.

– Bagdadissa tyhjeni kyliä, joissa päätettiin, että nyt lähdetään Suomeen.

Kaaokselta vältyttiin mutta virheiltä ei. Viranomaisille syntyi Nergin mukaan syksyn aikana toimintamalli, jossa virheitä ei pelätty ja eteenpäin mentiin.

– Rapatessa roiskuu, Nerg toteaa.

Kerran erääseen kuntaan perustettiin yön aikana vastaanottokeskus, ja aamulla asiasta tietämättömät kuntalaiset ja kunnanjohtajat olivat hämillään, kun vastaanottokeskuksen pihaan kaarsi bussilastillinen turvapaikanhakijoita.

Hän harmittelee myös sitä, että Suomen ilmapiiri kärsi pahasti. Tuli voimakasta vastakkainasettelua: kantasuomalaiset kärhämöivät maahanmuuttajien kanssa ja myös virkakunnan sekä kansalaisten välillä oli eripuraa.

Se tuntui Nergistä raskaalta.

– Silloin tuli sellainen olotila, että yhteiskunnan ääripäät ovat niin jakautuneet, että meidän oli kuljettava keskellä ja hyväksyttävä, että huutoa tulee.

Ja huutoa tuli, kun toiset vaativat rajoja kiinni ja toiset olivat kuin lintukodossa, että "tänne vaan, otetaan kaikki vastaan", kuten Nerg kuvailee. Toisaalta Nerg muistuttaa, että suurin osa suomalaisista otti tilanteen melko rauhallisesti ja luotti, että viralliset tahot hoitavat asian.

– Meidän mielestä ääripäät saivat liikaa huomiota. Siellä saattoi olla kymmenen ihmistä mielenosoittajien leirissä, ja he määräsivät tahdin.

Myös median oli Nergin mukaan helppoa ja samalla herkullista nostaa näitä pieniä mutta äänekkäitä ääripäitä pintaan.

Nergin mukaan sen riski on pienentynyt todella paljon, että vuoden 2015 tapahtumat toistuisivat samalla tavalla lähiaikoina.

Eurooppaan saattaa tulla suuri määrä turvapaikanhakijoita, mutta hän pitää epätodennäköisenä, että Suomeen asti tulisi Euroopan halki suuri määrä turvapaikanhakijoita.

Suurempi keskustelunaihe on hänen mielestään se, pitäisikö Suomen olla kantamassa vastuuta Eurooppaan suuntautuvasta pakolaisuudesta. Nergin oma mielipide on selvä.

– Meidän pitää ehdottomasti kantaa vastuuta.

Hän myös uskoo, että suuri osa suomalaisista on samaa mieltä, vaikka keskustelu maahanmuutosta kääntyy usein ääripäiden väliseksi riitelyksi.

– Luulen, että suomalaiset haluavat auttaa apua tarvitsevia. Poliittisilla päätöksentekijöillä pitäisi olla kyky käydä keskustelua työperäisestä maahanmuutosta ja pakolaispolitiikasta.

Nerg perää muutenkin monikulttuurisuudesta käydyn keskustelun laadun paranemista. Tällä hetkellä keskustelu kuohahtaa hänen mielestään liian herkästi.

– Poliitikkojen pitäisi uskaltaa olla mukana keskustelussa eikä riidellä keskenään.

Hän myös muistuttaa, että Suomeen tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa, koska väestö vanhenee ja syntyvyys on laskussa.

Nerg joutui myös itse koville. Kirjassa selviää, miltä tuntuu, kun perusvirkamiesjohtajasta tulee hetkessä ihminen, jonka kaikki tunnistavat ja jota tullaan jatkuvasti nykimään hihasta.

Hänen täytyi liikkua kaduilla välillä turvamiesten kanssa, koska hän ei voinut koskaan olla varma, lähestyikö vieras ihminen häntä aggressiivisesti vai vain jutellakseen.

– Ne tunteet olivat aika raakoja.

Jonkun oli kuitenkin annettava hänen mukaansa virkamiehille kasvot, jotta heidän viestinsä menisi paremmin perille. Pelkona oli, että epämääräinen ja virheellinen tieto valtaisi muuten alaa.

Tämä rooli lankesi Nergille.

Nergille hankittiin normaalin virkapuhelimen lisäksi pieni punainen nokialainen.

Sen numero jaettiin toimittajille, ja sitä toimittajat myös oppivat käyttämään. Nergille sateli puheluita kaikkiin vuorokaudenaikoihin – tunnissa puheluita saattoi tulla jopa 50.

Nerg huomasi pian, että jatkuvat puhelut kävivät voimille, ja kuukauden jälkeen hän yritti helpottaa taakkaansa.

– Sitten olikin jo käynyt niin, ettei toimittajille enää riittänyt kukaan muu. Yritimme antaa puheluja myös osastopäälliköille. Siitä ei tullut mitään, eli jouduin palaamaan siihen takaisin, Nerg kertoo kirjassa.

Entä miten Nerg jaksoi kaiken tämän?

Nerg kertoo, että hän ei väsy helposti paljosta työnteosta ja hän työskentelee sitä paremmin mitä tiukempi tilanne. Henkisesti hänellä oli kuitenkin raskasta, koska hänen päälleen alkoi sataa syytöksiä ja jopa uhkauksia.

Henkireikä löytyi läheltä: liikunnasta ja perheestä.

Ensimmäisen lapsenlapsen syntymä pelasti Nergin hänen omien sanojensa mukaan.

– Se pelasti minut henkisesti. Aina kun illalla oli paha paikka, kurvasin töistä pyörällä kahdeksan jälkeen lapsenlapsen luokse päästäkseni vähän irti töistä. Lapsi vei mennessään.

Nerg myöntää, että kyseessä oli tiukka paikka, kuten kirjan nimi kertoo.

– Meillä ei ollut joka hetki sellainen olotila, että me selvitään tästä, vaan koko ajan olotila, että tehdään pala palalta.