Uutiset

Lapin ensimmäisen timantin löytyminen oli pienestä kiinni – rasvatahra sai hiekanjyvän kokoisen ihmeen tarttumaan vaskooliin

Lapin ensimmäisen timanttilöydön tehnyt geologi Kasper von Wuthenau kertoo, että löytöön tarvittiin melkoinen onnenkantamoinen. Vain 0,7 millimetrin kokoinen timantti olisi nimittäin hyvin voinut jäädä löytymättä.

Von Wuthenau on tutkinut Lapin kultamaita joka kesä jo noin 30 vuoden ajan. Elokuussa hän tutki Tankavaarassa kultaa huuhtoneiden saksalaisten koruseppäystäviensä kullanhuuhdonnan sivutuotteena tulevaa raskasmineraalihiekkaa.

Von Wuthenau kertoo etsineensä alun perin meteoriittia.

– Tämä jyvä ei liikkunut vaskoolin pohjalla. En ollut ennen havainnut niin painavaa mineraalia.

Todellisuudessa timantit eivät ole kovin painavia. Kasper von Wuthenau uskookin, että timantin sai pysymään astiassa paikoillaan se, että vaskooliin oli piirtynyt rasvainen sormenjälki.

Joka tapauksessa geologin huomio oli kiinnittynyt jyväseen. Hän otti sen talteen koeputkeen tutkimuksia varten.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Timanttia on vaikea huomata silloin kun se ei ole aivan kirkasta korulaatua, Kasper von Wuthenau sanoo.

Hän uskoo, että löydöllä on geologista merkitystä.

– Ehkä seuraavaksi tutkitaan, mistä emäkalliosta se tuli, Kasper von Wuthenau pohtii.

– Löytöni on aivan pieni hiekanjyvänen. Mutta täytyy muistaa, että vain 0,2 gramman painoinen kultahippu aiheutti Lapin suuren kultaryntäyksen 150 vuotta sitten, hän kuvailee.

Timantin löytöpaikka sijaitsee Sodankylän Tankavaarassa noin 230 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen.

Löytö varmistettiin timantiksi Hampurin yliopiston Mineralogisen museon tutkimuksissa ja Mineralogisen instituutin raman-spektrometrimittauksissa.

Löytö ei yllättänyt Geologian tutkimskeskuksen mineraalitalous-sektorin johtajaa Pekka Nurmea.

– Tuntuu loogiselta, että Suomesta löytyy timantteja. Venäjän puolella, Kuolan niemimaalla on useampia timanttikaivoksia, ja timantteja on aiemmin löydetty Itä-Suomesta. Niitä on etsitty myös Itä-Lapista, Nurmi sanoo.

Timantteja on aiemmin löytynyt muun muassa Pohjois-Savosta Kaavilta ja Kainuussa Kuhmosta.

Helmiä ja jalokiviä on etsitty Lapista jo 1600-luvulla. Tuohon aikaan ne olivat kultaa arvostetumpia ja himoitumpia. 1800-luvun lopulla maailmankuulu merenkulkija A. E. Nordenskiöld oli tutkimuksissaan mielestään havainnut pieniä timantteja Ivalojoelta ja Paatsjoelta keräämistään vaskausupista eli raskaita mineraaleja sisältävästä rikastusjäämästä. Löytöjä ei ole pystytty myöhemmin varmistamaan.

Kullanhuuhdonnan yhteydessä on aiemminkin löydetty jalokiviä pääasiassa Lemmenjoen alueelta: rubiini, safiiri, tähtikorundi (Lapin Tähti), jalozirkoni ja jalokrysoberylli.

Jokainen niistä oli jalokivilaatuisena ensimmäinen Suomesta tavattu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy