Oppositio kritisoi hallitusta siitä, ettei ongelmiin ole puututtu – PS:n Juvonen: "Valinnanvapaus ei sovi vanhustenhuoltoon"
Kansanedustajat ovat tiistaina peränneet konkreettisia tekoja, joilla vanhusten laitoshoidon laatua pitäisi parantaa.
Oppositiopuolueiden kansanedustajat kritisoivat hallitusta muun muassa siitä, ettei neljässä vuodessa ole tilannetta korjattu, vaikka aikaa olisi ollut.
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa nostaa tiedotteessaan esille sen, että yksityisiä hoivapalveluita käyttävien ihmisten ääni on saatava esille ja asiakaspalautteeseen on reagoitava välittömästi.
– Omaisille on kerrottava hoidon laatukriteereistä ja heille tulee tarjota mahdollisuus seurata ikäihmisten oikeuksien toteutumisesta. Henkilöstön ilmoitusvelvollisuuden toteutumiselle on oltava aidot mahdollisuudet, Sarkomaa sanoo.
Sarkomaan mukaan valvontaketjun on myös oltava aukoton kunnan omasta valvonnasta aluehallintovirastoon ja Valviraan sekä ministeriön antamaan ohjeistukseen.
Hän muistuttaa, että ikäihmiset ja heidän omaisensa kantelevat vähän, minkä vuoksi valvonnan on oltava oma-aloitteista ja ennakoivaa.
– Valvonnalla ei yksin ratkaista vanhusten huollon ongelmia mutta valvonnan on oltava aukotonta ja voimavarojen riittävät. Suomalaisten on voitava luottaa palveluiden laatuun ja turvallisuuteen tuottaapa hoivapalveluja sitten kunta tai yritys, Sarkomaa sanoo.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Peter Östman kritisoi hallitusta siitä, että sillä olisi ollut neljä vuotta aikaa parantaa vanhustenhuollon tilannetta, mutta näin ei hänen mukaansa ole kuitenkaan toimittu.
KD on lähdössä mukaan opposition tekemään välikysymykseen mukaan.
– Vaikka vanhustenhoito on kuntien vastuulla, vaikuttavat rajut leikkaukset kuntien valtionosuuksiin. Tämä vaikuttaa väistämättä kuntien mahdollisuuksiin vastata kasvavaan hoitotarpeeseen. Vanhustenhoidon tilanteen korjaaminen ei voi jäädä odottamaan joskus toteutuvaa sote-ratkaisua, Östman kirjoittaa tiedotteessaan.
Kristillisdemokraatit ovat esittäneet muun muassa vanhusasianvaltuutetun viran perustamista sekä tuhannen uuden hoitajan palkkaamista vanhustenhoitoon.
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen sanoo, että Esperi Caren tapaus osoittaa sen, ettei valinnanvapaus sovi vanhustenhuoltoon.
– Vihdoinkin totuus paljastuu. Valinnanvapauden tuominen vanhustenhoivaan on kauas karkaava ajatus, jossa ei ole realismia. Kansanedustajille ei tule myydä väärillä puheilla mallia, että valinnanvapaus vanhustenhoivan sektorilla parantaisi hoidon laatua, nopeuttaisi hoitoon pääsyä tai ylipäänsä edes antaisi vanhukselle hoivapaikan, Juvonen kirjoittaa omassa tiedotteessaan tiistaina.
Juvosen mielestä Esperi Caren -tapaus on sote-uudistuksen viimeinen niitti, ja hän vaatiikin sitä, että kansanedustajilla pitäisi sote-äänestyksessä olla omantunnon vapaus.
– Hallituspuolueiden Juha Sipilän (kesk.) ja Petteri Orpon (kok.) tulisikin nyt antaa kaikille omille kansanedustajille vapaat kädet eli omantunnon vapaus sote-uudistuksesta mahdollisesti äänestettäessä, Juvonen sanoo.