Uutiset

Kivääriyhdistys: Jyväskylän kirjastopuukotus vasemmiston provokaatiota

Suomen kansallisen kivääriyhdistys NRA:n pääsihteeri Antti Jokinen syyttää Jyväskylässä keskiviikkona tapahtunutta puukotusta äärivasemmiston provokaatioksi.

Poliisi tiedotti perjantaina, että yhteenoton molemmilla osapuolilla oli vahingoittamisvälineitä, mutta kaikilla kahakkaan osallistuneilla ei ollut mukana kättä pidempää.

Jokinen katsoo, että koska paikalla olevat järjestävän tahon osalliset eivät olleet virallisia järjestyksenvalvojia, joista olisi pitänyt ilmoittaa poliisille, kyse oli suunnitelmallisesta rettelöintiaikomuksesta.

– On vaarana, että seuraavassa vastaavassa tilaisuudessa on odotettavissa kiväärien ja pistimien käyttöä provokaatioiden toimimiseksi halutulla tavalla, Jokinen kirjoittaa.

Puukotus sattui Jyväskylän kirjastossa, jossa oli käynnissä keskustelutilaisuus suomalaista äärioikeistoa käsittelevästä kirjasta.

Sekä Jokinen, että NRA:n puheenjohtaja Runo Kurko ovat sitä mieltä, että kirjan kirjoittajat, Vasemmistonuorten puheenjohtaja ja Turun kaupunginvaltuutettu Li Andersson sekä Dan Koivulaakso ja Mikael Brunila kuuluvat äärivasemmistoon ja ovat valmiita myös väkivaltaisiin provokaatioihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Mikä oli puukotuksen tarkoitus? Olivatko järjestäjät valmistautuneet mellakkaan etukäteen? Tilanne syntyi, kun tulijoita ei päästetty vapaasti avoimeen yleisötilaisuuteen, Kurko sanoo.

Hän ei hyökkää pelkästään vasemmistoa, vaan myös äärioikeistoa vastaan. Väkivalta on Kurkon mukaan se tekijä, joka erottaa poliittisen toiminnan ääriliikkeistä. Sekä Kurko, että Jokinen katsovat, että äärivasemmistolainen toiminta tulisi kieltää Suomessa.

– Vastustamme väkivaltaa, kaikkia jotka käyvät rähisemään kaduilla. Koivulaakso, Andersson ja Brunila ovat valmiita hyväksymään väkivaltaisuuden, Kurko toteaa.

Andersson tyrmää

Li Andersson kertoo, ettei hän ollut järjestämässä Jyväskylän kirjaston tapahtumaa, vaan kutsuvieraana puhumassa uudesta kirjasta keskustelutilaisuudessa.

– En ymmärrä, miten se olisi voinut olla provokaatio. Ovi lukittiin, kun tilaisuus alkoi, koska sali oli täynnä, hän kertoo.

Anderssonin mukaan tilaisuudessa ei ollut järjestyksenvalvojaa, vaan salin ulkopuolella oli kirjaston vahtimestari ja kuusi tapahtuman järjestäjää. Hän pitää hurjana sitä, että kirjastossa pidettävään keskustelutilaisuuteen tarvittaisiin virallisia järjestyksenvalvojia.

– Siellä oli tavallisia ihmisiä kuuntelemassa keskustelua. Kyse ei ole kahden ryhmän yhteenotosta.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (64)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Heikki K
Ärsytystä
Ärsytystähän tuo oli. Jotain samanlaista pienoiskoossa, mitä
on Pohjois-Irlannisa, kun itsenäisyuyden kannattajat ja Englannin kannattajat marsivat lippuineen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kari Häkkinen
Vast: Ärsytystä
Heikki K kirjoittaa julkisessa mediassa, että kirjan julkistaminen on ärsytystä ja oikeuttaa puukottamiseen.

Näin pohjalle ollaan nyky-Suomessa päästy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Allu
Jaahas
Taitaa itse NRA:n pääsihteeri Antti Jokinen ja NRA:n puheenjohtaja Runo Kurko olla äärioikeistolaisia.Läpi paistavaa vasemmisto lynkkäystä tuo on.Erikoiseksi tässä tekee sekin että Herra Jokinen haluaa äärivasemmistostolais toiminnan kieltämistä suomessa.Mutta ei puhu mitään äärioikeiston kielotämisestä.Hurlum heitä nuo puhuvat.Kuten kaikki ääripään ihmiset.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Äärivasemmistolainen
Halutaan siis rajoittaa kansalaisoikeuksia
Minulta ollaan siis äärivasemmistolaisena kieltämässä oikeutta toimia. Äärivasemmistolaiseen toimintaani kuuluvat mm. julkinen keskustelu, rauhanmarsseille ja muihin vastaaviin mielenosoituksiin osallistuminen, luottamusmiestoiminta työpaikallani, valikoiva kuluttaminen jne. Tällaista toimintaa siis halutaan rajoittaa. Eikö 30-luvusta mitään opittu?

Joku tietysti alkaa nyt väittämään, mitä kaikkea minun toimintaani ja tavoitteisiini kuuluu. Siitä vaan väittämään, jos haluaa tehdä itsestään naurettavan osoittamalla tietämättömyytensä tai idioottimaisuutensa käsittämällä asioita tahallaan väärin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jonne
Vast: Halutaan siis rajoittaa kansalaisoikeuksia, "rauhanmarssit".
Kun jokainen hiukankin poliittista historiaa tutkinut tietää mihin äärivasemmisto pystyy ja minkälaisen yhteiskuntajärjestelmän äärivasemmisto haluaa nykyisen länsimaisen demokratian tilalle, olisin itsekin suosittamassa äärivasemmiston yhteiskuntavaarallisena toimintana Suomesta pois.

Suomessa puhuttaisiin pakkovenäjää, jos äärivasemmisto olisi saanut aikanaan ällinsä läpi. Kohtalomme olisi ollut kova.

Vasemmistoliitto nimenä antaa kaunistellun kuvan kommunistisista tarkoitusperistä jotka maailmanhistoriassa ovat tuottaneet vähintään 100 miljoonaa surmattua niillä alueilla joissa kommunismi on rehottanut.

Rauhanmarssit joita mm. Suomen Rauhanpuolustajat ovat järjestäneet ovat lähtökohdiltaan pimeimmästä Neuvostoliitosta eikä niillä perimmältään ollut mitään tekemistä rauhan kanssa.

Vuonna 1968 Suomen Rauhanpuolustajat siunasivat Tsekkoslovakian verisen miehityksen.
Rauhanpuolustajat on myös markkinoinut useissa maissa sotineen kommunistin Che Guevaran muistotilaisuutta syksyllä 2007.

Vasemmistonuorten suurtapahtuma, nuorisofestivaalit joissa korostettiin "rauhaa" ja kaikkea muuta muodikasta on järjestetty mm. umpikommunistisessa ja totalitaristisessa Pohjoiskoreassa vuonna 1989 ja myöskin mm. Neuvostoliitossa, Kuubassa, DDR:ssä ja muissa kommunistipesäkkeissä joissa ihmisiä ammuttiin piikkilankoihin heidän yrittäessään vapauteen.

Vasemmisto on toimillaan ja yksipuolisuudellaan suorastaan mädännyttänyt sinänsä välttämätöntä rauhanaatetta.



Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ota selvää ensin.
Vast: Halutaan siis rajoittaa kansalaisoikeuksia, "rauhanmarssit".
Olet tainut lukea liikaa Pekka Siitoisen ja Väino Kuisma propaganda tekstejä.
Jos et sattunut tietämään niin nykyaikainen vasemmisto ei aja samaa ideologiaa kun kun 1980 luvulla ja siitä taakse päin.
Et ole vain halukas ottamaan selvää asioista.
Suuri venäläis pelko ja oikeistolaisuus manioi sinua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
BAST
PS-Naiset
Paras vain luottaa PS-Naisiin ja laittaa ojennukseen kaikki ääriliikkeet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hormonihiiri
Vast: PS-Naiset
Niin mihin PS-naisiin? Eipä ole Ruohonen-Lerneriä lukuunottamatta muita näkynyt. Ai Kike, no sillähän on sitten muita ongelmia mannerlaattojen suhteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää

Luitko jo nämä?