Uutiset

Eduskuntaryhmät sopivat vauhdittavansa lakiesityksiä, joiden pitäisi ehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia

Eduskuntaryhmät yli hallitus-oppositiorajan pääsivät tiistaina sopuun siitä, mitä vielä nykyinen eduskunta voi tehdä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemiseksi.

Ryhmät päättivät kiirehtiä kolmen jo eduskunnassa olevan lakiesityksen läpiviemistä. Niistä on tarkoitus saada päätökset kahdessa kuukaudessa, jotta lait saadaan voimaan mahdollisimman pian.

Ensimmäinen lakiesitys koskee lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistuksen korottamista ja lakiin otettavaa törkeää lapsenraiskausta.

– Lakivaliokunnan pitää katsoa, onko mahdollista vielä kiristää rangaistuksia lapseen kohdistuvista törkeistä seksuaalirikoksista, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi.

– Toinen lakiesitys koskee poliisin henkilötietolakia. Se on yksi työkalu viranomaisille torjua seksuaalirikoksia. Sitoudumme siihen, että tämä hanke tässä talossa viedään läpi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kolmas esitys koskee kansalaisuuslain muutosta, jonka perusteella terrorismirikoksiin syyllistyneet voitaisiin nykyistä helpommin karkottaa maasta poistamalla heiltä kansalaisuus. Tässä yhteydessä hallituksen pitää tehdä selvitys, voitaisiinko tähän lisätä (karkotusperusteena) vielä esimerkiksi törkeät seksuaali- ja väkivaltarikokset, Kaikkonen jatkoi.

Valiokunnat varaavat lisäkokouksia, jotta nämä kolme lakihanketta saadaan vietyä läpi vielä tällä vaalikaudella. Eduskunta jää vaalilomalle 15. maaliskuuta.

– Hallituksen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota seksuaalirikoksia ennaltaehkäiseviin toimiin. Nettipoliisitoiminnalla, poliisin rikostutkinnalla, valistuksella ja rikosten uhrien auttamisella on oltava riittävät resurssit, Kaikkonen sanoi.

Ryhmänjohtajat painottavat turvapaikanhakijoiden riittävän vahvan suomen kielen, kulttuurin ja Suomen lainsäädännön opetusta. Hallituksen on tarvittaessa tuotava esitys lisäbudjetista, jotta tähän on riittävät resurssit.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen painotti, että lapsiin kohdistuvat rikokset ansaitsevat ankaran rangaistuksen.

– Eduskunta lähettää nyt yhtenäisen vahvan viestin siitä, että tällaiset teot eivät ole meidän yhteiskunnassamme mitenkään hyväksyttäviä. Seksuaalirikosten rangaistuksia kiristetään ja puututaan myös kansalaisuuskysymykseen.

Sdp:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman totesi, että Oulussa ja Helsingissä esiin tulleet seksuaalirikosepäilyt ovat pysäyttäneet paitsi kansalaiset, myös päättäjät.

– Kun nostamme lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten alarajoja, se lähettää vahvan viestin, että nämä teot, joista olemme saaneet lukea, eivät kuulu Suomeen. Näihin puututaan päättäväisesti ja lujasti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lindtman kiitteli hallituspuolueita sitä, että ne suhtautuivat rakentavasti hänen aloitteeseensa asiaan tarttumisesta ja että yhteisymmärrykseen päästiin nopeasti.

Myös sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo oli tyytyväinen siitä, että eduskunta pystyy poikkeuksellisina aikoina poikkeuksellisiin ratkaisuihin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kari
Kelpaako Vihreille?
Eivät Vihreät tuollaisia yksilön oikeutta loukkavia lakeja voi kannattaa. Mielenkiintoista nähdä millä argumenteilla he yrittävät näitä lakiesityksiä vesittää. Vai olisiko tapahtunut ihme ja Vihreät kerrankin uskaltaisivat olla realistisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Omat ensin
Mitä enemmän kokkeja,
sen paskempi soppa. Kuvassa näkyy sopankeittäjiä, jotka ovat vatkanneet keitoksia ja saaneet osan suomalaisista nälkäisiksi, rasisteiksi ja ties miksi. Verot kelpaavat kyllä kaikilta, mutta osan kansasta he ovat täysin unohtaneet.

Kovin
On
Vähättelevä asenne kun tästä on kansa varoittanut jo 5 vuotta sitten . Nyt vaalien lahestyessä ollaan sitten tiukkana puheissa. Toteutus jää kuitenkin seuraavalle eduskunnalle ja näistä tunareista ei ole siihen. Muista kun äänestät.

objektiivi
Kansalaisuutta ei pitäisi myöntääkään helposti
Nyt kansalaisuuden saaminen on ollut automaatti.

Mielestäni kansalaisuuden saamista pitäisi joka tapauksessa kiristää. Jos tekee vähänkin sakkorangaistusta pahempia rikoksia, kansalaisuuden saamista on lykättävä joka kerta 5 vuotta eteenpäin.

Karkotus on helppo järjestää vapaaehtoisesti, heppu vankilaan ja ainoa tapa päästä ulos vankilasta on omaan maahansa menevään lentokoneeseen.