Lasten houkuttelusta netissä havaintoja vuosien ajan – ulkomaalaisia noin 17 prosenttia kaikkien seksuaalirikosten tekijöistä
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pekka Heikkinen kertoo, ettei muualla Suomessa ole tiedossa vastaavaa seksuaalirikostutkintaa kuin Oulussa.
Oulun poliisi tutkii parhaillaan kolmea vakavaa lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta. Poliisin mukaan laajimmassa rikoksessa epäiltynä on useita ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Epäillyt teot ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin lapsiin.
Oulun poliisi on lisäksi varoittanut siitä, että somessa liikkuu raiskausuhreja vaanivia roistoja.
Tietoverkoissa tapahtuva houkuttelu on ollut vuosia poliisin seurannassa.
– Lapsiin ja nuoriin kohdistuva houkuttelu on ollut vuosia seurannassa. Poliisi pyrkii hankkimaan tietoja myös sosiaalisesta mediasta ja reagoimaan tarvittaessa. Jos esimerkiksi jotakin tarjotaan verkossa epätavallisen houkuttelevasti, kannattaa olla varuillaan. Myös vanhempien ja aikuisten pitää ottaa vastuuta nuorten netin käytöstä, mutta nämä ovat toki haastavia asioita, Heikkinen toteaa.
Tietoverkoissa tapahtuva houkuttelu on yksi neljästä tyypillisestä rikoskategoriasta, jossa alaikäinen joutuu seksuaalirikoksen uhriksi.
– Ensimmäinen on se, että tekijät tulevat lähi- tai perhepiiristä. Toinen kategoria on se, että tekijä on lapsen tai nuoren luottohenkilö, esimerkiksi opettaja tai valmentaja. Kolmas kategoria on se, että karkumatkalla oleva nuori ajautuu hyväksikäytetyksi esimerkiksi päihteiden käytön tai itsetuhoisen käytöksen seurauksena. Neljäntenä tulevat sitten sosiaalinen media ja muut tietoverkot, Heikkinen kertoo.
Seksuaalirikollisuuteen liittyy merkittäväsi myös piilorikollisuutta.
– Jos jollain on tiedossa jotain vastaavaa uhrina tai muuten, niin tulisi rohkaistua siitä kertomaan poliisille tai ottaa ensin yhteyttä johonkin auttavaan tahoon, Heikkinen muistuttaa.
Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat nostaneet keskusteluun myös ulkomaalaisten tekijöiden osuuden seksuaalirikoksista.
– Noin 17 prosenttia kaikkien seksuaalirikosten tekijöistä on ulkomaalaisia. Ulkomaalaiset tekijät ovat tilastossa yliedustettuna heidän määräänsä nähden, Heikkinen sanoo.