Uutiset

Heidi Hautala: Paperittomien saatava sairaanhoitoa

Kehitysministeri Heidi Hautalan mukaan hallituksen pitää laittaa kuntoon paperittomien siirtolaisten asema Suomessa.

– Toisin kuin useissa EU-maissa, Suomessa paperittomat siirtolaiset eivät saa edes Euroopan neuvoston vähimmäisvaatimuksen mukaista kaikille maksutonta kiireellistä sairaanhoitoa. Tällainen on taattu esimerkiksi Ruotsissa. Monissa maissa on menty pidemmälle tarjoamalla niin akuuttia kuin kiireetöntäkin hoitoa. Suomessa ei ole lainsäädäntöä tai viranomaisohjeistusta, joka takaisi paperittomille oikeuden edes välttämättömään hoitoon. Tilanne on häpeällinen ja se on korjattava, Hautala kirjoittaa Vihreiden blogissa.

Hautalan mukaan esimerkiksi pian hallituksen käsiteltäväksi tulevaan Maahanmuutto 2020 -strategiaan on selkeästi kirjattava, että asiaan puututaan. Sosiaali- ja terveysministeriössä tulisi pikaisesti selvittää asiaa ja kartoittaa ratkaisumalleja. Tämän pitäisi sujua nopeasti, sillä malleja maailmalta löytyy.

Niin Maailman kuin Suomenkin Lääkäriliitto ovat vaatineet turvaamaan paperittomien oikeuden terveydenhoitoon. Suomessa vapaaehtoiset lääkärit tekevät Hautaalan mukaan korvaamattoman arvokasta työtä paperittomia hoitavalla Global Clinicillä. Ilman tätä luovaa ja pelotonta työtä paperittomien terveyden- ja sairaanhoito olisi täysin heitteillä.

Hautala muistuttaa, ettei nykyisin vapaaehtoisten varaan rakennettu järjestelmä ole riittävä tai kestävä.

– Paperittomilla siirtolaisilla, kuten kaikilla ihmisillä, on perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, joihin Suomi on useissa kansainvälisissä sopimuksissa ja perustuslaissa sitoutunut. Kun ihminen on sairas, hän tarvitsee hoitoa – vaikka olisi paperiton siirtolainenkin, Hautala kirjoittaa.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jokainen maksakoon kulunsa
Ihan oikein
Toki sairaita pitää auttaa vaikka sitten ei papereita olisikaan. Kunhan sitten muistetaan, että potilas maksaa hoidostaan, koska muutenhan Suomesta tulee koko maailman sairaitten ilmaishoitaja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
keskituloinen
Vast: Ihan oikein
Lisäisin edelliseen Suomen kustantaman pikalipun kotimaahan, jos ei ole rahaa maksaa hoitoaan täällä. Sieltä saa ne paperitkin hommattua.

Ensiapu on asia erikseen, mutta terveyskeskusmatkailua ei tule sallia. Ehdotan lääkkeeksi siitä rajattomasta EU:sta eroamista. Apu voidaan sitten toimittaa vaikka SPR:n tai Unisefin kautta suoraan ongelmamaahan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Joo-o
Toisaalta
Mielestäni pitäisi lähteä siitä liikkeelle että maassa ei olisi paperittomia siirtolaisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikko J.
Vast: Toisaalta
Silloin kun sosiaalinen vastuu alkaa painaa, kuten Hautalalla, on aina mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä näiden laittomasti maahan tulleiden puolesta. Luulen tosin, että into alkaa lopahtaa aika nopeasti.

Taitaa olla taas tätä sitivihreille tyypillistä politikointia, jossa yhteiskunnalle koko ajan keksitään lisävastuita ja muiden raha ratkaisee ne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
nettomaksaja
Kannatan lämpimäksi
Kyllä nuo paperittomien klinikat, mielellään jokaisella paikkakunnalla, olisivat myös meidän suomalaisten veronmaksajien turvana. Sinne voisi aina mennä, ja esittäytyä paperittomaksi siirtolaiseksi, jos rahat eivät riitä terveyskeskusmaksuun tai lääkkeisiin.