Talous

Turun Sanomat, Alma media ja Ilkka lisäävät yhteistyötä

Turun Sanomat kehittää toimituksellista yhteistyötään Kalevan ja Keskipohjanmaan sekä Alma Aluemedian ja Ilkka-Yhtymän lehtien kesken. Alma Aluemedian suurin lehti on Tampereella ilmestyvä Aamulehti sekä Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat. Ilkka-Yhtymän lehtiä ovat Ilkka ja Pohjalainen.

Säännöllinen yhteistyö kattaa ulkomaan toimittamisen sekä osan teemasivuista ja -liitteistä. Maakuntalehtien yhteinen ulkomaan toimittaminen alkoi kolme vuotta sitten. Nyt vain osa kumppaneista vaihtuu. Helsingissä Turun Sanomilla on jatkossa oma toimitus.

Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Kari Vainiokorostaa, että tässä puhutaan toimituksellisesta yhteistyöstä. Turun Sanomilla on ollut erilaisia yhteistyökuvioita jo 1980-luvulta saakka.

– Turun Sanomien toimituksellisen työn lähtökohtana on seurata Turun ja lounaisen Suomen asioista. Siihen haluamme keskittää omat voimamme mahdollisimman tehokkaasti. Yhteistyötä kannattaa tehdä sellaisessa sisällössä, missä paikallisuudella ja läheisyydellä ei ole ratkaisevaa merkitystä, matkailujutuissa ja tv-ohjelmatiedoissa, Vainio toteaa.

Ilkka ja Alma allekirjoittivat tiistaina sopimuksen yhteistyöstä. Yhteistyö käynnistyy asteittain vuoden 2013 alusta alkaen. Täydessä laajuudessaan yhteistyö on vuoden 2014 alusta. Yhteistyö kattaa Helsingin toimituksen ja muun valtakunnallisen uutistoiminnan sekä muun muassa ulkomaan uutiset ja viikonvaihdesivut ja -liitteet.

Sopimukseen ei sisälly Ilkka-Yhtymä Oyj:n ja Alma Media Oyj:n omistussuhteisiin liittyviä asioita.

TS