Uutiset

Hinta ajaa päästöjen ohi autoa ostettaessa

Ympäristöasioilla on vähän merkitystä autoa ostettaessa. Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tutkimukseen vastanneista lähes 40 prosenttia ilmoitti, etteivät alhaiset päästöarvot vaikuttaneet heidän autovalintaansa lainkaan.

Viime ja toissa vuonna noin kolmannes vastaajista kertoi, ettei ympäristöystävällisyydellä ollut vaikutusta auton valintaan. Auton ostoon vaikuttavien kolmen tärkeimmän tekijän joukkoon asettaa tänä vuonna ympäristöystävällisyyden vain noin neljännes.

- Ympäristövaikutuksiin liittyvää tietoa ei ole kenties valintatilanteessa tarpeeksi tai helposti saatavilla. Esimerkiksi autojen energiamerkinnät olisi hyvä saada esille kaikkiin autokauppojen autoihin, Trafin asiantuntija Erno Aholammi arvioi.

Energiamerkinnöistä käyvät ilmi muun muassa auton päästöt, polttoaineen kulutus, ajoneuvovero ja melutaso. Lisäksi selviää, mihin hiilidioksidin päästöluokkaan auto kuuluu.

Hinta on Trafin mukaan edelleen merkittävin tekijä auton valinnassa. Polttoaineen kulutus on toisella sijalla valintaperusteissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Realisti
Vähäpäästöisiä jo pitkään
Kaikki nyt uutena myytävät henkilöautot ovat ympäristöystävällisiä.
Hinta kohoaa ohjaavaksi tekijäksi Suomessa autoilun yleisen kalleuden vuoksi jota ylläpidetään ja pahennetaan vuosi vuodelta lisää.
Asiaa ymmärtämättömät voivat tutustua päästötasovaatimuksiin joita löytyy myös TraFin sivuilta.

Henkilöautokanta on ollut Suomessa vähäpäästöinen suunnilleen vuodesta 1990 lähtien.
Bensiinikäyttöisissä autoissa on ollut katalysaattori ja happianturi seosta säätelemässä.
Tämän yli 20 vuoden aikana ovat päästötasot vieläpä kiristyneet kaiken aikaa ollen nyt jo todella tiukat.

Valtiovalta on kerännyt polttoaineverojen tuotolla vuosien aikana kymmenien miljardien tulot. Näitä rahoja ei todellakaan ole käytetty korvamerkittyinä ympäristöystävällisyyshankkeisiin vaan esimerkiksi massiivisiin maataloustukiin ja sitä kautta vesistöjen rehevöittämiseen

Kansalaisten vapaa liikkuminen omilla autoillaan on aina ärsyttänyt vallanpitäjiä enemmän tai vähemmän riippuen poliittisesta suuntautumisesta.
Nyt autoilijoita yritetään syyllistää jälleen.

Muinaisessa DDR:ssä "auton" -Trabant, Wartburg- ostoa saattoi joutua jonottamaan yli kymmenen vuotta
- jos ei sattunut kuulumaan puolue-eliittiin.

Suomessakin yksityisautoilua vieroksuva liikenneministerimme viihtyy itse mieluusti luottotaksinsa kyydissä tuhansien eurojen edestä vuosittain milloin ei satu istumaan virka-Audinsa takapenkillä.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
apuraha
Varmaan juu
Kehuivat erään yhtiön pikkuautoa ja etenkin sen nyt vielä eksoottista kaksisylinteristä 875-kuutioista turbokonetta ja mielenkiinnosta kurkistin hinnan: viisi tonnia kalliimpi kuin päästöisämmällä 1,2-litraisella koneella oleva hinnaston halvin!

Ei mielenkiinnon sammumiseen muuta juuri tarvi.

peejiiäm
Vanha on järkevä
Tein juuri uudenvuoden lupauksen. Ostan vielä yhden auton. Vanhan ja järkevän. Olen laskenut, että Trafin "sakkomaksut" ovat sentään aika pieniä verrattuna uudehkon autoni elektroniikkaongelmista aiheutuviin korjausmaksuihin. Tänäkin vuonna on ollut jo kolme aiheetonta vikahälytystä, joiden kuittaamiseen on mennyt liki sata euroa. Jos vanhalla autolla onkin suurempi kulutus, niin osaan jo rajoittaa samassa suhteessa autolla ajamistani.