Uutiset

Pekka Haavisto puheenjohtajaksi lähes yksimielisesti, äänin 40–1

Pekka Haavisto on odotetusti vihreiden uusi puheenjohtaja ensi kesäkuuhun asti, kunnes puoluekokous valitsee pitkäaikaisemman puheenjohtajan.

Vihreiden puoluevaltuuskunnan päätös syntyi äänin 40–1 suljettujen ovien takana Helsingissä ylimääräisessä kokouksessa, joka alkoi kello 11.

Valtuuskuntaan kuuluu 43 jäsentä, muun muassa kunnallispoliitikkoja eri puolelta Suomea. Jäsenistä 27 on piirijärjestöistä, loput muista järjestöistä, jotka edustavat esimerkiksi naisia ja nuoria.

Puoluevaltuuskunnan jäsenten lisäksi kokouksessa oli paikalla muun muassa puoluehallituksen jäseniä, joilla oli puheoikeus, mutta ei äänestysoikeutta.

STT teki ennakkoon kyselyn, jonka mukaan 17 edustajaa äänestäisi varmasti ja 9 todennäköisesti Haavistoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haavisto ilmoittautui puheenjohtajakisaan torstaina, Alanko-Kahiluoto sunnuntaina. Haavisto ehti palata puoluevaltuuskunnan kokoukseen matkaltaan Afrikasta. Alanko-Kahiluoto ei päässyt mukaan, koska on Japanissa.

Touko Aalto väistyi puheenjohtajan paikalta puolitoista viikkoa sitten masennuksen ja uupumuksen takia. Kaikkiaan kahdeksan vihreää kieltäytyi ehdokkuudesta ennen Haaviston ilmoittautumista, muun muassa Aaltoa edeltänyt puheenjohtaja Ville Niinistö.

Vihreiden naisten edustaja kallistui Haaviston kannalle

Kajaanilainen Silja Keränen on puoluevaltuuskunnassa vihreiden naisten edustajana. Silti hän itse kallistui miesehdokkaan eli Pekka Haaviston kannalle.

– Olen miettinyt todella paljon valintaa. Mikä meille on tässä tilanteessa hyvä? Ajattelen, että nyt valitaan lyhyeksi pätkäksi puheenjohtaja ja sitten kesällä pitempiaikainen. Nyt tosi pieni porukka päättää tosi ison porukan puolesta, Keränen sanoi ennen kokouksen alkua.

Keräsen mukaan tänään päättyy muutaman kuukauden epävarmuuden jakso. Tästä eteenpäin tiedetään, miten jatketaan ja kuka johtaa.

Keräsen mielestä vihreiden tärkein poliittinen teema on ehdottomasti ilmastonmuutoksen hillitseminen. Koulutus, köyhyyden torjunta sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat ovat myös tärkeitä esillä pidettäviä asioita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
keskustalainen ihmettelee
pieni piiri päättää
Ei ole kovin demokraattinen puolue
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sepeteus
Ilmojen halki
Nyt kun puheenjohtajavaalit on saatu pois jaloista niin vihreiden onkin hyvä jatkaa normaalia toimintaansa ja lennellä lentokoneella pitkin maailmaa saarnaamassa ilmastonmuutoksesta, hiilijalanjäljestä ja tasa-arvosta. Haavistohan lentelee lähes työkseen pitkin poikin Afrikkaa, Alanko-Kahiluoto Japaniin ja milloin minnekin, lakispesialisti Pennanen milloin minnekin ja muut vihreät minkä ehtivät.
Onhan se tietysti mahdollista että ehkä nämä vihreä aatteen profeetat lentävät matkansa saasteettomalla purjekoneella taikka kuumailmapallolla.
Edellisen puheenjohtajan saarnamatkat sentään ulottuivat ainoastaan Tukholmalaiselle klubille asti ja taisi sinnekin matkata Haaparannan kautta kierrätyskeskuksen polkupyörällä.
Onneksi vihreät elävät itse niin kuin opettavat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vihreä
Onnittelut
Onnittelut tuoreelle puheenjohtajalle ja tulevalle Suomen pääministerille!

Vai vielä lentovero
Kotimaa ei kelpaa
Alanko-Kahiluoto turhanaikaisella lomamatkalla Japanissa saakka. Varmaan sentään matkusti junalla ja laivalla, ettei tarvinnut saastuttaa ilmakehää lentokoneen pakokaasuilla. Vai kuinka? Haavisto vielä pari päivää sitten Afrikassa, jonne ja josta ei varmaankaan matkustanut lentokoneella ? Että sellaisia "vihreitä" meillä.

Lisää