Uutiset

Emma Karikaan ei halua vihreiden puheenjohtajaksi – "Vihreät tarvitsevat tunnetumman kasvon"

Vihreiden Emma Kari tiedottaa torstaiaamulla, ettei ole käytettävänä vihreiden puheenjohtajaksi. Päätös ei ollut helppo.

– Puolitoista vuotta sitten hain puheenjohtajaksi, koska uskoin pystyväni tarjoamaan puolueelle arvojohtajuutta uusilla kasvoilla ja vahvalla kasvustrategialla. Nyt vaaleihin on enää alle puoli vuotta. Vihreät tarvitsevat johtoon tunnetumman kasvon, Kari kirjoittaa.

Hänen mukaansa viime viikot ovat hitsanneet vihreät tiiviiksi joukkueeksi, jossa kaikki ajattelemme ensisijaisesti yhteistä etua.

– Kukaan ei voi tässä tilanteessa ajatella asiaa itsekkäästi. Tässä ei ole kyse ensisijaisesti minusta henkilönä vaan siitä, mikä on vihreiden etu vaikeassa tilanteessa.

Ensi kevään vaalit ovat Karin mukaan ilmastovaalit.

– Siksi seuraavan puheenjohtajan on tärkeää olla vahva ympäristöasioissa. Löysän ilmastopuheen ja tyhjien lupausten sijaan tarvitaan tekoja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (20)

Vanhimmat ensin
Vastaa
saara
itkupotkuraivari
Siellä on naisia ja lapsia........
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jp
Vastuunkantajia onko heitä?
Kukaan "tulevaisuuden nimi" ei uskalla lähteä häviämään kevään vaaleja. Etsitään joku uransa ehtoopuolella oleva ja/tai ei-eturivin vihreä, joka hoitaa pätkäpuheenjohtajuuden ja sitten voidaan keskittyä taas siihen oman uran edistämiseen, kun pidempiaikaista puheenjohtajaa valitaan. Antaa hienon kuvan "avoimista ja rehellisistä" vihreistä - samaa sakkia "kierojen keskustalaisten" kanssa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hohhoijaa
Lopputulos selvä
Haaviston olisi voinut julistaa puheenjohtajaksi heti kättelyssä ilman tällaista turhaa poliittista teatteria.

Gogol
Kaikki muut paitsi Linkola ovat kieltäytyneet
Kun Pekka Haavistosta tulee nyt lauantaina pj niin tämä kuurupiilo loppuu. Hänellä on mahdoton tehtävä luotsata tämä hörhöjen retkikunta seuraavalle rastille. Mitään ilmastoovaaleja ei näistä aikaan saada vaan sote- ja kikyvaalit. Näissä karkeloissa vihreitten kannatus painuu alle 4 prosentin.

Lisää