Kolme nuorta naista jäi taas kiinni anastamisesta – nyt mukaan lähti energia- ja kivennäisvesijuomia
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä vieraili kolme nuorta naista Turussa Orikedon Shellillä. Poliisin mukaan he anastivat Battery- ja Bonaqua -juomia piilottamalla niitä vaatteisiinsa ja laukkuihinsa. Naiset poistuivat henkilöautolla paikalta, mutta poliisipartio pysäytti auton.
Tällöin kävi ilmi, että yhdellä naisella oli puukko, ja ettei autoa kuljettaneella naisella ollut ajokorttia. Anastetut juomat palautettiin Shelliin.
Niiden yhteisarvo oli 16,39 euroa. Kaikilla kolmella on aikaisempia anastusrikoksia viimeisen vuoden aikana: yhdellä 21 kpl, toisella kahdeksan ja kolmannella seitsemän. Poliisi tutkii asiaa näpistyksenä, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona.