Turun yliopisto siirtyi reilun kaupan kahviin ja teehen
Turun yliopisto on saanut Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimen. Yliopisto sai arvonimen sitouduttuaan omalla toiminnallaan edistämään eettistä kauppaa ja kehittämään hankintojaan eettisemmiksi. Arvonimen myöntää Reilu kauppa ry.
Arvonimen saaminen edellyttää, että noin puolet yliopiston tiedekunnista sekä ylioppilaskunta sitoutuvat käyttämään Reilun kaupan kahvia ja teetä. Turun yliopistossa päätettiin siirtyä Reilun kaupan kahvin ja teen käyttöön kaikissa tiedekunnissa ja yksiköissä. Turun yliopiston ylioppilaskunta on tehnyt saman päätöksen jo aiemmin. Haasteeseen on tarttunut myös kolmannes tiedekunta- ja ainejärjestöistä.
– Arvonimen saaminen on jo itsessään hieno saavutus. Turun yliopistossa ei kuitenkaan tyydytty tittelin edellyttämiin vähimmäisvaatimuksiin, vaan ne ylittyivät jo hakuvaiheessa. Toivon, että arvonimen myöntäminen kannustaa Turun yliopistoa kehittämään hankintojensa reiluutta myös jatkossa, Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen sanoo yliopiston tiedotteessa-
Reilun kaupan järjestelmä on luotu parantamaan kehitysmaiden viljelijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Reilun kaupan tuottajille maksetaan hinta, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Osa lisätuloista käytetään koko yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin. Reilu kauppa asettaa viljelylle tiukat ympäristökriteerit sekä kieltää pakkotyön ja lapsityövoiman hyväksikäytön.
– Se, että Turun yliopiston on päättänyt hakea Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimeä, on kannanotto myös kestävän kehityksen puolesta. Sen lisäksi, että Reilu kauppa on reilua tuottajille ja työntekijöille, se on reilua myös ympäristölle, Turun yliopiston talousjohtaja Siru Helminen toteaa.