Uutiset

Suomessa ihmetellään jättimäisten datakeskusten tuloa – Hamina, Sotkamo ja Business Finland ovat kaikki yhtä ymmällään

Suomessa ollaan ymmällään tiedosta, jonka mukaan yhdysvaltalainen yritys rakennuttaa maahan kolme jättimäisen isoa datakeskusta.

Tivi-lehti (Tietoviikko) uutisoi maanantaina, että yhdysvaltalainen Silent Partner Group investoi Suomeen kolme datakeskusta, joiden kapasiteetti vastaa yhteensä noin seitsemää Googlen Haminan datakeskusta.

Jokaisen keskuksen kapasiteetiksi on kerrottu 250 megawattia, eli kolmen kapasiteetti olisi 750 megawattia. Googlen Haminan keskuksen kapasiteetti on reilut 100 megawattia.

Google työllistää Haminassa noin 350 henkilöä. Ei ole tiedossa, paljonko uudet datakeskukset tarvitsisivat työvoimaa, eli ei tiedetä, saadaanko Suomeen useita satoja uusia työpaikkoja.

Silent Partner Groupin toimitusjohtaja Dale Hobbie kertoi Tivi-lehdelle, että yksi keskus tulee Sotkamoon ja yksi Haminaan. Kolmannen sijaintia ei ole kerrottu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sotkamossa ja Haminassa asiasta ei tiedetä mitään edes vuorokausi uutisen julkaisemisen jälkeen. Tieto on täysin yllättänyt molemmat paikkakunnat.

Työ- ja elinkeinoministeriön pyörittämässä Business Finlandissa ei myöskään tiedetä asiasta mitään.

– On kyllä harvinaista, että näin iso investointi ei ole meillä tiedossa. Olen kysellyt asiasta tiistaina, mutta tietoa ei ole, Business Finlandin johtaja Antti Aimo kommentoi Lännen Medialle.

– Odotetaan, että tietoa tulee. Sitä ennen emme voi tarjota apua, sillä meillähän on auttajan rooli.

Tekes ja Finpro yhdistyivät Business Finlandiksi 2018 alusta.

Lännen Media ei tavoittanut tiistaina Afrikan matkalla olevaa elinkeinoministeri Mika Lintilää (kesk) kommentoimaan hankkeita. Hänen erityisavustajansa Jukka Ihanus ei ole kuullut hankkeista aiemmin.

– Tämä Silent Partner Group on arvoitus meille. Haminan kaupunki tai seudun kehitysyhtiö Cursor Oy eivät ole olleet yhteydessä tähän yritykseen, Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen toteaa.

– Mistä on kysymys, kenen toimeksiannosta se toimii, mikäli uutinen pitää paikkansa, hän ihmettelee.

Haminassa ei siis olla vielä edes vakuuttuneita, että uutinen pitää paikkansa. Muhosen mukaan tiedon julkaisija on kyllä uskottava, mutta uutisen sisältö on arvoitus.

– Toivotaan, että pitää paikkansa.

Muhonen huomauttaa, että investoinnin mittaluokat ovat todella isoja.

Datakeskus vaatii paljon tontilta, energialta ja lauhdutukselta. Googlen konesalien lauhdutus tapahtuu meressä.

Googlen Haminan palvelukeskus aloitti 2011 ja on koko ajan laajentanut toimintaansa. Google toimii Summan vanhan paperitehtaan tiloissa. Se on investoinut Haminaan noin 800 miljoonaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen ei saanut investointiin varmuutta tiistaina.

– Olimme Haminan kaupunginjohtajan kanssa yhteyksissä, mutta lisätietoa ei ole. Odotamme nyt, tuleeko virallisia yhteydenottoja.

Amerikkalaisyhtiö vahvisti Ylelle suunnitelmat Sotkamon datakeskuksen osalta.

Toimitusjohtaja Dale Hobbie vahvisti maanantaina, että yhden suunnitellun datakeskuksen paikka on Sotkamossa. (Yle 29.10.)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
hyvä uutinen
Olisikohan talous- ja työllisyystilanteemme pysyvästi parempi, jos investoijiin suhtauduttaisiin ensisijaisesti myötämielisesti sen sijaan, että nykyään jokainen investointeihin ja työpaikkoihin viittaava uutinen nostattaa hirmuisen kielteisen kohun. Investointeja ja työpaikkoja kovasti kaivataan, mutta kun joku niitä suunnitteleekaan järjestää, niin ennen vähäisintäkään asiaan tutustumista tyrmätään koko asia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mummo
Sotkamossa sortumisvaara
Sitä vauhtia siellä louhitaan.

nettomaksaja
Oltais pulassa
...jos ei sähkö tulisi töpselistä.

jonne
Investoinnit plussaa.
Suomi on Ruotsia pahasti jäljessä yhdysvaltalaisissa investoinneissa.
Tällainen parantaa asemia.
Suomeen ilmeisesti luotetaan.

Kuka olisi se rahanpesijä jota "argumentoijat" tässä olettavat?

Nimittäin, jos haluamme päästä kauppataseessa plussalle ja lyhentää valtion velkaa, tapahtuu se muulla tavoin kuin lisäämällä julkisia virkoja.

juutas
Vast: Investoinnit plussaa.
Jos jostain paukahtaa miljardiluokan investointi suomeen ilman että kukaan kohdekunnissa tai valtion investointilafkassa asiasta tietää, niin sanoisin että terve skeptisyys on ihan perusteltua. Tuo mainittu firma on ihan pikkutekijä maailman mittakaavassa, tosin on mahdollista että se toimii tässä vain bulvaanina. Sitten kun aletaan tiputtelemaan saman mittaluokan asiakkaiden nimiä kuin google, niin voidaan ehkä jo hieman innostuakin. Nyt tämä on suurinpiirtein samalla tasolla kuin sunny car center. Vai meinasitko että jenkit tuosta vain ostavat muutaman tuhat neliötä haminan peltoa ja pläjäyttävät sinne datacentterin pystyyn. Asia vaatii sen verran alkutyötä, että se keritään moneen kertaan vielä kehumaan, haukkumaan kuoppaamaan ja uudelleen haudastaan kaivamaan ennenkuin sinne alkaa jotain realisoitumaan.

Itse asiassa tämä vaikuttaa aika lailla osakeanteja edeltävien ylihypetyksien alkusoitolta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jarmola
Vast: Investoinnit plussaa.
Kannattaa kumminkin pitää järki aina pelissä mukana ja katsoa "sijoittajien" taustat huolella. Sinisilmäinen sekoilu epämääräisten tahojen ja valmistelujen kanssa tuskin on mikään fantastinen tapa parantaa kauppatasetta tai lyhennellä velkaa. Suomalaisia kun on tunnetusti hyvin helppo viedä kuin litran mittaa, niin sitä toivoisi vähän ryhdikkäämpää toimintaa tulevaisuudessa.