Haku Kuntaliiton toimitusjohtajaksi päättyy perjantaina – kokoomuksen Harri Jaskari vahvoilla
Kansanedustaja Harri Jaskari (kok) on noussut Lännen Median tietojen mukaan vahvaksi ehdokkaaksi Kuntaliiton uudeksi toimitusjohtajaksi.
Jaskari on ollut kokoomuksen kansanedustajana Pirkanmaalta vuodesta 2007 lähtien. Tampereen kaupunginvaltuustossa hän on vaikuttunut vuodesta 2000. Hän on myös maakuntaliiton hallituksen puheenjohtaja.
Mikäli Jaskari valitaan Kuntaliiton johtoon, paranevat Tampereen entisen pormestarin Anna-Kaisa Ikosen (kok) mahdollisuudet tulla valituksi eduskuntaan. Nyt Pirkanmaalta on eduskunnassa kokoomuksesta Jaskarin lisäksi kansanedustajat Arto Satonen, Pauli Kiuru sekä Sofia Vikman.
Kuntaliitossa on ennestäänkin pirkanmaalaisia parlamentaarikkoja. Viime vaaleissa eduskunnasta pudonnut Hanna Tainio (sd) on tätä nykyä Kuntaliiton varatoimitusjohtaja.
Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero (sd) ei ota millään tavalla kantaa puheenjohtajahakuun.
Hän halua raottaa etukäteen edes sitä, kuinka monia liiton toimitusjohtajan paikka kiinnostaa.
– En ole kysynyt, enkä katsonut tiedostoistamme, mikä se määrä on. Toivottavasti tulee useita, hyviä hakijoita.
Myöskään Jaskari ei kommentoinut asiaa.
Kun haku päättyy perjantaina iltapäivällä, julkistetaan niiden hakijoiden nimet, jotka ovat suostumuksensa siihen antaneet.
– Sitten katsotaan hakijoiden joukko ja päätetään, ketä kutsutaan haastatteluun, Paatero sanoo.
Toimitusjohtajan hakuaikaa päätettiin jatkaa lokakuun alussa parilla viikolla. Paatero kertoo, että ensimmäinen haku oli alle kaksi viikkoa.
– Meille tuli viestiä, että ihmiset olivat harkinneet hakemista, mutta harkinta oli jäänyt kesken. Toivottavasti harkinta-aikaa on ollut nyt tarpeeksi joillekin ihmisille.
Kuntaliiton hallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Sari Raution (kok) mukaan toimitusjohtajan paikasta on oltu kiinnostuneita.
Hakijoiden määrästä tai nimistä hänkään ei hiisku enempää ennen perjantaita.
– Olemme sopineet, että niistä kerrotaan, kun kaikki hakijat ovat tiedossa.
Liiton nykyinen toimitusjohtaja Jari Koskinen (kok) irtisanoutui elokuussa tehtävästään kesken seitsenvuotisen toimikauden.
Kolme vuotta liittoa luotsannut, entinen kansanedustaja sekä maa- ja metsätalousministerinäkin toiminut Koskinen kertoi tuolloin, että hänellä on uusia tulevaisuudensuunnitelmia. Politiikkaan hän ei aio palata.
Sari Rautio toivoo, että toimitusjohtajan pestissä jatkaa kokoomuslainen.
– Olennaista on se, että on kunnallista ja yhteiskunnallista ymmärrystä sekä kuntakokemusta. Täytyy olla hyvä tähän tehtävään.
Sirpa Paatero kuvailee toimitusjohtajan tehtävää moninaiseksi ja haastavaksi. Uusi johtaja edustaa kuntia, mutta hänellä täytyy olla myös valtakunnallista verkostoa olemassa sekä kokemusta johtamisesta. Kuntaliitossa työskentelee noin 230 henkilöä.
Rautio mukaan haastavaan tehtävään odotetaan ihmistä, jolla on näkemystä kuntien roolista tulevaisuuden Suomessa ja joka uskaltaa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
– Että ei ole pelkästään valtio tai maakunnat, jotka tätä maata rakentavat. Kunnilla on hirmu iso merkitys, Rautio sanoo.
Hakijoita haastattelevat Kuntaliiton työvaliokunta ja liiton hallituksen jäsenet. Esityksen uudesta toimitusjohtajasta tekee työvaliokunta ja valinnasta päättää hallitus.