Uutiset

Sipilä torjui irtisanomislain vaihtoehdoksi tarjotun mallin: "Ei alenna riittävästi työllistämiskynnystä"

Pääministeri Juha Sipilällä on tällä viikolla paljon tapaamisia työmarkkinajärjestöjen edustajien kanssa. Keskiviikkona on tapaamisvuorossa Tehy.

Pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) ei kelpaa irtisanomislain vaihtoehdoksi työmarkkinajärjestöjen keskusteluissa esillä ollut malli. Siinä pienet yritykset voisivat palkata työntekijän määräaikaiseen työsuhteeseen kerran ilman erityistä perustetta.

– Sikäli kun meidän tietomme tuosta mallista olivat paikkansapitäviä, ne nopeasti arvioitiin. Todettiin, että tuo ei kyllä täytä sitä vaatimusta, että sen työllisyysvaikutukset olisivat paremmat.

– Siinä on myös naisten työmarkkina-asemaan liittyviä ongelmia, joita missään tapauksessa emme lähde viemään eteenpäin sellaisenaan, Sipilä sanoi eduskunnassa toimittajille tiistaina.

Sipilän mukaan ehdotus olisi koskenut alle viiden työntekijän työpaikkoja eivätkä edes kaikki järjestöt olleet sen takana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sipilä sanoi, että vaihtoehtoisen ehdotuksen vaikutusten pitää olla irtisanomislakia selkeästi parempia ja erityisesti pienten yritysten työllistämiskynnyksiä alentavia.

– Sellaisia ei ole vielä pöydässä eikä yhtään virallista esitystäkään ole pöydässä.

Sipilä otti jälleen esille työaikalain joustojen ulottamisen järjestäytymättömiin yrityksiin. Sitä valmisteltiin taannoin kolmikannassa puolitoista vuotta ilman tuloksia.

Nykytilannetta, jossa järjestäytymättömät työnantajat voivat sopia työajoista paikallisesti vain säännöllisen työajan osalta, hän pitää suurimpana epätasa-arvoa työmarkkinoille tuottavana asiana.

– Olen käynyt viimeisten päivien aikana aika paljon keskusteluja. Niissä olen edelleen kysynyt, että eikö järjestäytymättömien työntekijöiden ja työnantajien tilannetta voisi helpottaa työaikalain pois jäänen pykälän muodossa. Siihen hallituksella on kyllä valmius, mutta toistaiseksi siihen kukaan ei ole vielä tarttunut.

Sipilän mukaan ongelmana on se, että järjestäytymättömiä työnantajia ei haluta samalle viivalle soveltamaan esimerkiksi työaikapankkia ja niitä joustoja, joita työehtosopimuksessa mahdollistetaan.

Sipilä sanoi, että on vastannut myönteisesti kaikkiin liittojohtajien tapaamisehdotuksiin kiistan ratkaisemiseksi. Hän tapaa tiistai-iltana Palvelualojen ammattiliiton hallituksen ja keskiviikkona hoitoalan ammattiliitto Tehyn edustajat.

Ammattiliittojen työtaisteluja irtisanomislakia vastaan Sipilä kuvaili samaksi kuin jos kärpästä ammuttaisiin tykillä. Hallituksen tarkoituksena on helpottaa työntekijästä johtuvista syistä tehtäviä irtisanomisia alle kymmenen työntekijän yrityksissä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Muutos on erittäin pieni, ja työllisyyttä edistäviä toimia meidän pitää pystyä tekemään jatkossakin. Nyt kannattaisi kyllä olla malttia.

– Eduskuntahan on viime viikolla päätöksensä tehnyt ja linjannut, että hallitus tuo esityksensä eduskuntaan. Me toimimme eduskunnan päätöksen mukaisesti.

Sipilän mukaan uudistuksia tarvitaan, koska työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin tulee olemaan seuraavalla hallituskaudella entistäkin tärkeämmässä roolissa.

– Keinot eivät tule olemaan helppoja. Tämäntyyppisiä keinoja, mikä nytkin on pöydällä, tarvitaan jatkossakin.

Sipilä korosti, ettei hallitus voi nyt eikä tulevaisuudessakaan ulkoistaa vastuutaan työllisyydestä millekään hallituksen ja eduskunnan ulkopuoliselle taholle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (34)

Vanhimmat ensin
Vastaa
kumma juttu
ihme juttu
että irtisanomisen helpottaminen nostaa halua ottaa töihin ennemmin kuin se, että saisi ottaa työntekijän määräaikaisena ilman määräaikaisuuteen liittyvää muuta perustetta. Vai johtuuko tämä radikaali ero yrityksen koosta, viiden työntekijän yrityksiä vähemmän kuin kymmenen?
Vai, onko oikeasti tässä irtisanomisen paremmuudessa takana se, että voi irtisanoa myös vanhoja työntekijöitä helpommin? Työllisyyden nousuun tosin kaiketi vaikutus plus miinus nolla.
Onpa tämä nyt iso juttu. Etenkin kun asioita tieteellisemmin puntaroimaan kykenevät ovat väittäneet, että koko pienyrittäjille annettu irtisanomisen helpotus ei nostaisi työllisyyttä juuri lainkaan.
Tosi kummallista. Ylen toimittajan tekemässä analyysissa sanottiin, että Sipilä vedättää ay-liikettä...
Niin, että leikittää...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jere
Sipilöintiä
Kun ei ole Sipilällä kykyä, niin sitten sitä ei vain ole.

riittää jo
Vieläkö lisää?
Eiköhän Sipilän hölmöilylle ole tullut jo tarpeeksi hintaa.

Mirja Nivalinna
Irtisanominen ja työllistäminen
Minun järkeni ei mitenkään voi käsittää kuinka irtisanomisen helpottaminen voi lisätä työllistämistä. Tällä hetkellä työttömän työnhakijan voi ottaa ilmaiseen kokeiluun. Opiskelijan voi ottaa työharjoitteluun ilmaiseksi. Vapailta markkinoilta palkattaessa työntekijän koeaika on 6 kk. Työntekijän voi palkata määräaikaiseksi tai osa-aikaiseksi. Työntekijän voi lomauttaa tai irtisanoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Tuntuu kuin yrittäjät olisivat ylentäneet itsensä johonkin merkilliseen yläluokkaan ja työntekijät olisivat jotain pohjasakkaa.
Vielä enemmän tuntuu, että ministerit ja kansanedustajat ovat täysin vieraantuneita työntekijöiden arjesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Irtisanominen ja työllistäminen
Turhaan yrität keksiä järkeä tästä hallituksen himmelistä. Heitä kiinnostaa vain ja ainoastaan firmojen tilanteen paaluttaminen paremmaksi, siitä tässä on kyse. Työllisyysprosentti on pelkkää huuhaata, se tulee romahtamaan meilläkin kun automaatio otetaan käyttöön tosissaan ja ainoat alat joilla tosiasiallisesti on työllisyydessä kasvua, ovat ne joita hallitus yrittää kaikin keinoin potkia päähän, eli hoitoala lähinnä. Syy tähän on tietysti siinä, että hallituksen kaverit haluavat yksityistää mahdollisimman suuren siivun. Toistaiseksi suomalaiset ovat oikealla kannalla ja vastustavat tätä idiotismia kaikesta vastapropagandasta huolimatta. Irvokkainta on vanhusten asettuminen hallituksen kannalle, mutta se lienee vain vanhan kansan herranpelkoa. "Koulutetut" taas eivät osaa ajatella maailmaa kuin kokoomuslaisittain, eli kaikki mikä on hyvää yritykselle pitää olla hyvää myös kansalle, mikä tietysti on paskapuhetta.