Lounaspaikka: ”Hyvää ei kannata muuttaa”
Läntisen Rantakadun ja Aurakadun kulmassa Aurajokirannassa sijaitsevan Bassin talon ravintolat olivat lähes vuoden kiinni rakennuksessa tehdyn suuren remontin vuoksi. Katutasossa jo 19 vuotta hyvän ruuan ystäviä palvellut ja ilahduttanut ravintola Blanko avasi ovensa pitkän odotuksen jälkeen 20. syyskuuta.
– Kyllä sitä odotettiinkin! Remontin loppuvaiheessa moni kävi kolkuttelemassa oven takana ja kyselemässä, joko meiltä saa ruokaa, ravintolapäällikkö Jaana Heilimö sanoo.
Asiakkaille remontti näkyy vain pieninä muutoksina. Blankossa on uusittu pintoja ja tehty keittiön ja myyntitiskin väliseen seinään aukko, jotta asiakkailla on mahdollisuus nähdä keittiöön.
– Moni oli huolissaan, että paikkaa muutetaan, mutta eihän hyvää kannata muuttaa. Olemme saaneet siitä paljon hyvää palautetta. Moni on sanonut, että ihan kuin kotiin tulisi, Heilimö sanoo.
Ruokalistaa uudistettiin jonkin verran, mutta vanhat klassikot säilytettiin. Ei siis hätää, esimerkiksi suosittu lammaspasta löytyy edelleen listalta.
– Lammaspasta on ollut pitkään asiakkaiden suosikki eikä siihen saa koskea, muuten tulee sanomista. 30 prosenttia à la carte -tilauksista on lammaspastaa. Sen perässä tullaan ympäri Suomea, kertoo keittiöpäällikkö Mikael Sundström.
Blanko kuuluu seinänaapuri Tintån ja lähempänä satamaa Aurajokirannassa sijaitsevan Nerån kanssa samaan turkulaisen Klonk Oy:n yritysperheeseen. Blankossa on 150 asiakaspaikkaa. Päivittäin lounaalla käy talviaikaan noin 200 asiakasta. Kesällä asiakasmäärä tuplaantuu terassin ansiosta.
Keittiössä häärii lounasaikaan neljä ihmistä, samoin salin puolella. Lisäksi keittiössä työskentelee yksi tiskari.
Blankossa on joka arkipäivä tarjolla neljä lounasvaihtoehtoa. Kaikki annokset tuodaan pöytiin lautasannoksina. Tarjolla on muun muassa keittoja, uuniperunoita, pastaa, kasvisruokaa, kalaa ja pihvejä. Maanantai on perinteinen lehtipihvipäivä ja perjantaisin tarjolla on aina burgeri. Lounaaseen kuuluu myös talon leipä, kahvi tai tee ja pieni makea.
– Lounasvaihtoehdoissa ei ole erikseen erikoisruokavaliomerkintöjä, mutta kaikille löytyy aina ruokaa.
Pastaruoat ovat asiakkaiden kestosuosikkeja ja niitä menee paljon niin lounaalla kuin à la carte -listaltakin.
– Blanko oli joskus tunnettu uunipastoista, mutta ne on lähes kokonaan lopetettu. Pastat valmistetaan pannulla, jolloin ne pysyvät tuoreempina, Heilimö sanoo.
– Lounasannoksiin panostetaan muutenkin aiempaa enemmän ja ne muistuttavat jo à la carte -annoksia, Sundström lisää.
Testipäivänä tarjolla oli suppilovahverokeittoa ja juustoleipää, lasagnea, mozzarella-nektariinisalaattia ja tikkabroileri-thalilautanen. Kaikki vaihtoehdot houkuttelivat, mutta mozzarella-nektariinisalaatti näytti sateisen harmaana päivänä niin värikkäältä ja herkulliselta, että päätin maistaa sitä.
Salaatin pohjalla oli perusvihersalaatti kurkku- ja tomaattipaloineen, mutta muuten ei tämän salaatin kohdalla voi mistään perussalaatista puhuakaan. Sitruunajugurttimarinoidut mozzarellapallot toivat salaattiin kivasti pehmeyttä. Paahdetut lehtikaalin palat, paistettu parsakaali ja aurinkokuivattu tomaatti -focaccia antoivat annokseen sopivasti suolaisuutta ja rapeutta. Makeat nektariinilohkot taas olivat raikas lisä, jotka täydensivät mainiosti kokonaisuuden.
Tällaisia maistuvia ja yllätyksellisiä salaatteja toivoisi lisää kaupungin lounastarjontaan.
– Teemme yhteistyötä Lindrothin puutarhan kanssa. Olemme onnekkaita, kun he ovat laajentaneet toimintaansa, niin saamme tuoreita salaatteja ja yrttejä ympäri vuoden. Muistan, kuinka alkuaikoina kävin pyörällä hakemassa heiltä muutaman muovikassillisen salaattia. Nyt heiltä tulee meille kuljetus 3–4 kertaa päivässä, keittiöpäällikkö Tapani Rantala muistelee.
Juttusarjassa esitellään Turun lounaspaikkoja.
Ravintola Blanko
Aurakatu 1, Turku
Lisätietoja www.blanko.net, ravintola@blanko.net
Lounas ma–pe klo 11–15. Sis. kahvin/teen ja pienen makean.
Hinta alkaen 10,40 €.