Afganistanin parlamenttivaaleissa äänestetään kaaoksen, korruptiosyytösten ja Talibanin uhan keskellä
Afganistanilaiset aloittivat lauantaina äänestämisen parlamenttivaaleissa, joita varjostaa sekasortoinen organisointi, väitteet korruptiosta ja väkivalta, joka on pakottanut lykkäämään äänestystä strategisessa Etelä-Kandaharin maakunnassa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) on ollut tukemassa äänestysprosessia. YK on kehottanut afganistanilaisia käyttämään tilaisuuden peruslailliseen oikeuteen äänestämisestä ja pyytänyt vaaleja järjestettäväksi turvallisessa ympäristössä.
Viranomaisten mukaan äänestysaikaa on päätetty jatkaa sunnuntaihin joissain vaalipiireissä. Syynä ovat tekniset ja järjestelyihin liittyvät ongelmat.
Viranomaiset ovat huolissaan siitä, että väkivalta pitää äänestäjät poissa äänestyspaikoilta.
Kandaharin poliisipäällikön murha pakotti lykkäämään vaaleja maakunnassa viikolla. Taliban-kapinalliset ovat kehottaneet julkilausumissaan ihmisiä olemaan ottamatta osaa vaaleihin. Reutersin mukaan Talibanit ovat myös varoittaneet mahdollisista äänestyskeskuksiin kohdistuvista iskuista. Tuhansia poliiseja ja sotilaita on sijoittunut asemiin ympäri maata, mutta yhdeksän ehdokasta on jo murhattu.
Äänestyspaikat avautuivat lauantaiaamuna kello 7. Tuloksien kerääminen vaikeudet eri puolilla Afganistania vaikuttavat siten, että tulosten selviämisen odotetaan kestävän vähintään kaksi viikkoa.
Vaaleissa on ehdolla yli 2 500 ehdokasta, joista valitaan 249 edustajaa Afganistanin parlamenttiin.