Poliisi tutkii vakavaa rikosta Pertunmaan Kuortissa
Eilen torstai-iltana Kuortin ABC-huoltoasemalla paljastui henkirikos. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen Keski-Suomen Leivonmäellä sijaitsevassa asunnossa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Rikos tuli kuitenkin poliisin mukaan ilmi Kuortin ABC-aseman lähistöllä. Uhrin henkilöllisyyden selvittäminen on vielä kesken.
Neljä henkilöä pidätetty
Poliisi sai asiasta tiedon torstaina kello 16.56 ja otti illalla kiinni neljä henkilöä. Kuortin ABC-huoltoasemalla laaja poliisioperaatio alkoi noin kello yhdeksän aikaan torstai-iltana. Poliisi sai virka-apua Puolustusvoimilta. Viranomaiset eristivät huoltoaseman takana olevan alueen. Siellä on perjantaina edelleen jatkettu tapauksen tutkintaa. Tutkinta siirtyi selvinneiden seikkojen seurauksena Itä-Suomen poliisilta Sisä-Suomen poliisilaitokselle. Kuortin ABC sijaitsee Pertunmaan kunnassa Etelä-Savossa Lahden ja Mikkelin välisellä viitostiellä. Leivonmäki sijaitsee Kuortista pohjoiseen kohti Jyväskylää.