Britannia harkitsee pitempää siirtymäaikaa brexitille
Britannian siirtymäkautta pois EU:sta voitaisiin pidentää "kuukausilla" sen varmistamiseksi, että Pohjois-Irlantiin ei synny niin sanottua kovaa rajaa, sanoi Britannian pääministeri Theresa May torstaina BBC:n mukaan.
Pääministeri kertoi idean tulleen esiin neuvotteluissa. Britannian on tarkoitus lähteä EU:sta ensi maaliskuussa, ja nykyinen suunnitelma koskee siirtymäaikaa, joka päättyisi vuoden 2020 lopussa.
Jotkut Mayn puoluetoverit konservatiiveissa ja brexit-kampanjoijat ovat vihaisia ideasta, että Britannia olisi sidoksissa EU:n sääntöihin kauemmin.
Keskiviikkona EU:n johtajat epäonnistuivat Brysselissä edistyksen saamisessa kohti brexit-sopimusta.
May puhui keskiviikkoiltana 27 EU-maan poliittiselle johtajalle kehottaen heitä antamaan periksi jotta brexit-umpikujasta päästäisiin pois.
Torstaiaamuna May sanoi Britannian jo esittäneen ehdotuksen kovan rajan tai tullirajan välttämiseksi Pohjois-Irlannin ja muun Britannian välillä.
Hän sanoi esillä olleen idean siirtymävaiheen jatkamisesta muutamalla kuukaudella, mutta hänen mukaansa tämä ei luultavasti ole tarpeen.
– Mutta pointti on se, että tätä tuskin tullaan käyttämään, koska me teemme työtä sen eteen, että tulevaisuuden suhde on valmis joulukuun 2020 loppuun mennessä.
Britannian on tarkoitus lähteä EU:sta 29. maaliskuuta 2019. Siirtymäkauden tarkoitus on pehmentää tietä kohti tulevaisuuden pysyvää suhdetta EU:n ja Britannian välillä.
Siirtymäkauden aikana Britannian suhde EU:hun pysyy pitkälti samanlaisena. Kauden on määrä päättyä 31. joulukuuta 2020.
Irlannin pääministerin Leo Varadkarin mukaan pidempi siirtymäkausi ei saa tulla konkreettisen sopimuksen tilalle koskien Pohjois-Irlannin rajan "backstopia".
Backstopilla tarkoitetaan väliaikaa, jona Pohjois-Irlanti pysyisi EU:n erityistalousvyöhykkeenä.
Varadkarin mukaan idealla on joitakin hyviä puolia, "jos sillä voidaan vakuuttaa ihmisille, että backstopia ei koskaan tarvitse aktivoida, se olisi positiivinen asia".
Britannia on hyväksynyt periaatteessa rajan backstopista, mutta osapuolet eivät ole samaa mieltä siitä, millainen backstop olisi ja kauanko se kestäisi.