Uutiset

Uusi siirtolaisten karavaani pyrkii kohti Yhdysvaltoja

Lisää hondurasilaisia siirtolaisia yritti keskiviikkona liittyä Meksikoa ja Yhdysvaltoja kohti kulkevaan karavaaniin, jossa oli jo useita tuhansia ihmisiä Guatemalassa. Samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi leikata paikallisen tuen maalta, ellei se estä ihmiskaravaanin pääsyä Yhdysvaltain suuntaan.

Karavaani on kasvanut tasaisesti sen jälkeen kun se jätti väkivaltaisen San Pedro Sulan kaupungin Hondurasissa lauantaina. Siirtolaiset toivovat saavuttavansa Meksikon ja ylittävänsä sitten rajan Yhdysvaltoihin paetakseen Keski-Amerikan väkivaltaa ja köyhyyttä.

Karavaanin mukana taivaltavan uutistoimisto Reutersin silminnäkijän mukaan karavaanissa on jo useita tuhansia ihmisiä. Miehet, naiset ja lapset liikkuivat joko jalan tai autokyydillä täyttäen Meksikoon päin kulkevan tien.

Ensimmäinen ryhmä saavutti Guatemala Cityn keskiviikkona aamunkoitteessa. He sulloutuivat paikalliseen pakolaiskeskukseen ja kouluun toisella puolen tietä täyttäen ilmapatjansa nukkumista varten.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Aviomieheni oli sähkömies. Hänet tapettiin yhdeksän kuukautta sitten, kertoi Carolina Aguilar, 40. Hän on kotoisin jengien hallitsemasta Choloman kaupungista. Hänellä oli mukanaan kaksi tytärtä, iältään 17 ja 11.

– Meillä ei ole taloa ja minulla ei ole työtä. Pystymme elämään vain lahjoituksilla, hän sanoi.

Moni on liftannut tai kävellyt noin 241 kilometrin matkan Hondurasin rajalta.

– Olemme eläneet alueella, jossa lapsemme ovat nähneet vain katastrofeja toisensa perään, sanoi Daisy Turcios pysähtyessään tiellä.

– Olemme nähneet kun kuolleiden ruumiita on heitetty eteemme. Joten tavoitteeni todellakin on saavuttaa maa, jossa elämä voi muuttua lapsilleni.

Lähellä Abigail Castro polvistuu maahan ja suutelee pientä poikaansa sekä kietoo tärkeät dokumenttinsa muovipussiin suojaan sateelta.

– Mitä rahaa minulla onkaan, niin minun pitää ostaa juomia pienelle pojalleni, hedelmää, hän sanoi.

Jotkut hyvää tarkoittavat guatemalalaiset ovat tarjonneet kyydin autoillaan, hän sanoi. Pitemmälle päästäkseen on kuitenkin mentävä jalan.

Guatemalan presidentti Jimmy Morales sanoi keskiviikkona, että hänen hallituksensa torjuu uhkaukset rajoittaa ulkomaista apua.

– Mikään apu ei voi olla ehdollista eikä mitään apua voida pyytää, Morales kertoi toimittajille Guatemalan pääkaupungissa.

Hän sanoi keskustelleensa Hondurasin presidentin Juan Orlando Hernandezin kanssa sen varmistamiseksi, että takaisin kotimaahansa haluavat pystyvät tekemään sen turvallisesti. Hänen mukaansa moni ihminen karavaanista on palaamassa Hondurasiin.

Presidentti Trump julkaisi sarjan Twitter-viestejä tiistaista alkaen puhuen "kauhistuttavan heikoista ja vanhentuneista maahanmuuttolaeista". Hän uhkasi katkaista avun Hondurasilta, Guatemalalta ja El Salvadorilta, mikäli ne eivät onnistu estämään siirtolaisten matkaa kohti Yhdysvaltoja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
t.a.
!
Siis karavaanihan kulkee väärään suuntaan! Suomesta pitäisi äkkiä lähettää muutama vasemmistoaktivisti kertomaan missa se paratiisi on! Li sinua tarvitaan!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
On se kumma! Kun aina sinne vaan ängetään ja vaikka väkisin! Vaikka on "kapitalistinen,rasistinen ja ihmisiä sortava ..."? Ja lähtijät ovat sosialistisista paratiisesta kuten Kuuba ,Venezuela...Ja käyvät siellä Nykissä,LA.ssa naamat mutrulla vihervasuritkin ...Kehutaan reissu ja sitte haukutaan maa ja sen kansa demokratioineen ..,Nyt kun rajat on auki ja venäjällekin pääse kun haluaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion
Vast: !
"On se kumma! Kun aina sinne vaan ängetään ja vaikka väkisin! Vaikka on "kapitalistinen,rasistinen ja ihmisiä sortava ..."? Ja lähtijät ovat sosialistisista paratiisesta kuten Kuuba ,Venezuela..."

Luitko jutun? Marssijat eivät tule Kuubasta tai Venezuelasta vaan Hondurasista, joka ei ole sosialistinen valtio.

"Ja käyvät siellä Nykissä,LA.ssa naamat mutrulla vihervasuritkin ...Kehutaan reissu ja sitte haukutaan maa ja sen kansa demokratioineen"

Voihan maassa jossa on monenlaisia ongelmia olla myös monenlaista hienoa (yleensä onkin), ja sinne voi tehdä onnistuneen lomareissun. Esimerkiksi Italian yhteiskunnassa ja sisäpolitiikassa on paljon ongelmia, mutta silti se on hieno matkakohde. Sama koskee vielä kontrastikkaammin lukuisia muita maita, Kiinaa, Intiaa, Brasiliaa, Argentiinaa, Egyptiä, Etelä-Afrikkaa ja niin edelleen. Voi siis sekä kiinnittää huomiota jonkin maan yhteiskunnallisiin ongelmiin, ja kuitenkin matkustaa sinne ja pitää maasta. Maan asukkaat saattavat myös arvostaa mielipidetukea ongelmien korjaamiseksi ja hallintoon vaikuttamiseksi.

"Nyt kun rajat on auki ja venäjällekin pääse kun haluaa!"

Miten ihmeessä Venäjä tähän aiheeseen liittyy?