Paikalliset

Arkea kehottaa vanhempia laittamaan lapsille eväät mukaan JHL:n lakon aikana – päiväkodit vielä epätietoisia

JONNY HOLMÉN
Arkea ei toimita kouluruokaa JHL:n lakon toteutuessa maanantaina ja tiistaina.
Arkea ei toimita kouluruokaa JHL:n lakon toteutuessa maanantaina ja tiistaina.

JHL:n lakon toteutuessa Turun kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa ei pystytä tarjoamaan aterioita maanantaina ja tiistaina, tiedottaa Arkea.

Arkea pyytää vanhempia laittamaan lapsille kouluihin ja päiväkoteihin eväät mukaan. Eväiden on hyvä olla mahdollisimman hyvin lämpimässä säilyviä, sillä mahdollisuutta kylmäsäilytykseen ei ole. Vanhempia pyydetään myös harkitsemaan, onko mahdollista tarjota päivähoidossa olevalle lapselle aamupalaa kotona.

Päiväkodit eivät olleet vielä torstaina päivällä saaneet ohjeistusta asiasta. Turun Sanomien tietojen mukaan muutamissa päiväkodeissa on pohdittu sallivatko hygieniasäädökset omien eväiden tuonnin. Runosmäen Parolanpolun päivähoitoyksikön vanhempainillassa päiväkodin johtaja Mauri Nummela heitti ilmoille ajatuksen, että jos hygienisäädökset estävät omien eväiden syömisen, saattaa päiväkoti joutua pitämään ovensa kiinni.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tämä oli minun henkilökohtainen olettamus ja kuvitelma tilanteesta. Tämä ei kuitenkaan ole faktaa, vaan odotamme hallinnon ohjeistusta, miten nämä kaksi päivää hoidetaan. Kovasti odotamme ohjeita, Nummela sanoo.

Nummela pohtii, että omien eväiden syöminen saattaa aiheuttaa lapsissa hämmennystä.

– Mikä show tulee siitä, että jokaisella on erilainen pöperö. Mutta jos näin päätetään, niin sitten niin toimitaan, Nummela toteaa.

Joissakin Turun päiväkodeissa lasten ruokailu on päädytty järjestämään muilla tavoin kuin kotoa tuotavilla eväillä.

Näin tehdään ainakin Ylioppilaskylässä toimivassa yksityisessä päiväkodissa Daycare Daisyssä. Päiväkodin pedagoginen johtaja Päivi Vappula ei vielä osannut kertoa tarkemmin järjestelyistä, mutta kertoo, että päiväkodin omistaja on luvannut hoitaa asian.

Turun kaupungin tiedotteen mukaan aterioita ei pystytä tarjoamaan myöskään lukioissa ja osassa ammatti-instituutin koulutaloja. Hyvinvointitoimialan vanhuskeskusten, vammaispalveluiden, asumis- ja päihdepalveluiden tai Mäntymäen sairaala-alueen ruokapalveluihin lakko ei vaikuta. Myös kotiateriat toimitetaan normaalisti.

Ammatti-instituutin toimipisteistä Aninkaisten, Lemminkäisen ja Juhannuskukkulan koulutaloihin lakolla ei ole vaikutusta. Aterioita ei kuitenkaan tarjota lakon aikana Peltolan, Kuormakadun ja Kellonsoittajankadun koulutaloilla.

Arkean mukaan ruokalistamuutokset ovat todennäköisiä loppuviikolla, sillä tiistaina ei pystytä tekemään esivalmisteluja keskiviikon ruokaa varten.

Lakolla on vaikutusta myös liikuntapalveluihin Turussa. Petreliuksen uimahalli on suljettu, ja Impivaaran uimahallin ja Kupittaan urheiluhallin aukioloajoissa on poikkeuksia.

Muidenkaan liikuntapaikkojen palvelut eivät välttämättä ole normaalilla tasolla, koska henkilökuntaa on vähemmän töissä, kaupunki tiedottaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Impivaaran uimahallin kassa on avoinna ma 22.10. klo 6–12 ja ti 23.10. klo 14–20. Uinti- ja kuntosaliaika sekä seuravuorot päättyvät 22.10. klo 12.30 ja 23.10. klo 20.30. Hallista on poistuttava puoli tuntia myöhemmin. Uimakouluja ja jumppia ei pidetä 22.–23.10.

Kupittaan urheiluhalli on avoinna 22.–23.10. klo 8–14. Harjoitteluaika päättyy klo 14.30 ja hallista on poistuttava klo 15. Muihin aikoihin sijoittuvat ohjatut vuorot on peruttu.

Petreliuksen uimahalli on suljettu ja kaikki vuorot ja ohjaukset on peruttu 22.–23.10.

Kaarinan kaupunki tiedotti torstaina aamupäivällä kaupungin päiväkotien ja koulujen olevan auki mahdollisen lakon aikana, mutta ruokatarjoilua ei järjestetä. Lasten on otettava omat eväät mukaan. Lakko ei koske Piikkiön alueen kouluja ja päiväkoteja, joissa ruokailu järjestetään normaalisti.

Myös Kaarinan uimahalli on suljettuna. Urheilukentät ja -paikat pidetään auki mahdollisuuksien mukaan. Kiinteistönhuoltoa ei järjestetä koko Kaarinassa ja siivouspalvelut toimivat rajoitetusti.

Myös Raisio tiedotti lakon vaikutuksista kaupungissaan. Koululaisten ja päiväkotilasten vanhempia kehotetaan pakkaamaan lapsille eväät mukaan. Kylmäsäilytys- ja lämmitysmahdollisuutta ei ole.

Lakoin toteutuessa Uintikeskus Ulpukka, Kerttulan liikuntahalli ja jäähalli ovat yleisöltä suljettuna. Muitakaan liikuntapaikkoja ei hoideta. Kirjasto ja nuorisotilat ovat avoinna. Kaupungintalon henkilöstöravintola Elaus on suljettu.

Myös naantalilaisten lasten vanhemmille on tiedotettu Wilman kautta, ettei kouluissa järjestetä ruokailua maanantaina ja tiistaina.

Juttua täsmennetty 19.10. klo 9.30. Päiväkoti Daycare Daisyssä ruuan järjestämisestä ei vastaa henkilökunta, vaan järjestelyt ovat vielä auki.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue myös: JHL:n lakko vie ruoan kouluista ja päiväkodeista

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (99)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Hienoa
hallitus
Eikö hallitus lainkaan ajattele lapsia? Tosin tähän mennessä hallitus on lähinnä leikannut heikoimmassa asemassa olevilta niin miksi se muuttaisi taktiikkaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalanka
Vast: hallitus
Hallitus ei ole lakossa. Kiukutteleva taho on eduskuntavaalien tulosta eli äänestäjien enemmistöä vastaan protestoiva ay-liike.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ilmainen ruoka + lapsilisät 17 vuotta + peruskoulu
Vast: hallitus
Hienoa: miten heikoimmassa asemassa olevilta on leikattu?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaisa
Vast: hallitus
Nimimerkille "Rautalanka", kysymys on edellisen vaalin voittajista jotka ovat totaalisesti pettäneet lupauksensa ja eivät enää nauti kansan luottamusta, huom! kansan.
Se mitä eduskunnassa äänestetään ei ole kansan tahto vaan hallituspuolueiden, (näytelmä) jopa niinkin ,että uhkailtuna uusilla vaaleilla on saatu toivotut tulokset, demokratiaa vai diktatuuria?
Ei vaalivoitto tarkoita että koko yhteiskunta laitetaan sekaisin kyykytyksilllä ja työelämän sääntöjä yksipuolisesti muuttaen sanelamalla! Hallitus on sorkkinut tikulla muurahaispesään jo tapeeksi paljon nyt lähti liikkeelle joukkovoima, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalanka
Vast: hallitus
Hallitus on pikemminkin tehnyt enemmän kompromisseja ja antanut periksi ay-liikkeelle useammassa asiassa kuin mitä hallituspuolueiden äänestäjät olisivat halunneet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hienoa
Vast: hallitus
No otetaan nyt vaikka suoraan tähän liittyvä asia, työttömyyskorvauksista leikattiin vaikka kikyn yhteydessä luvattiin ettei leikata.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalangan taivuttaja
Vast: hallitus
Kompromisseja on helppo tehdä, kun ensin tekee täysin järjettömän esityksen. Siitä peruu puolet ja taas kansaa vietiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
minä vain
Vast: hallitus
Eihän hallitus ajattele heikompia! Sehän nähtiin jo leikkauksissa jotka kohdistui lapsi perheisiin, opiskeliojoihin ja vanhuksiin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
trolli
Vast: hallitus
Rautalanka:

Eduskunta ei edusta viime vaalien tulosta, koska Siniset - joita ei kannata kukaan - omaavat kannatukseen nähden liikaa kansanedustajien ja ministereiden paikkoja.

Lisäksi: viime vaaleissa kepu lupasi laittaa Suomen kuntoon ja Kokoomus olla työväen puolue. Kumpikin lupaus petettiin jo vuonna 2015. Sama meno jatkuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oho
Vast: hallitus
Vai on 40% enemmistö, sen verran hallituksen kannatus nyt on. Hallitus on oikea demokratian irvikuva. Smurffit 1,4%kannatuksella kukkoilee "ulkoparlamentaalisilla"voimilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Lakot kiellettävä
Toivottavasti EK saa pian kaikki lakot kiellettyä! Jollei annetut ehdot kelpaa niin voi poistua, kyllä työ taas maistuu kun tulee nälkä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onneli
Vast: Lakot kiellettävä
No nyt tuli huuto sadan vuoden takaa! Arvomaailma on edelleen tuollainen ja sitten pitäisi hyvään tahtoon luottaa ja jättäytyä tuollaisten yrittäjien pelinappulaksi. Ei kiitos!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sitä saa mitä tilaa
Vast: Lakot kiellettävä
Lohtanderin sanoin, eihän ne edes äänestä...Röyh.
Siitäkin pahoittivat mielensä muuten...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
turkulainen
Vast: Lakot kiellettävä
Näin voi kirjoittaa vain ihminen, jolla ei ole kokemusta työntekijänä. Ei jatkuvat työntekijöiden etujen heikennykset ole mistään kotoisin, eikä missään tapauksessa hyväksyttäviä. Onneksi on lakko-oikeus ja onneksi lakkoillaan tärkeiden asioiden eteen. Työntekijäkin on Ihminen isolla Iillä. Ja toimeenkin pitää tulla ja elättää itsensä, ei enempää voi enää olla niitä, jotka nostavat isoja sosiaalitukia ja joiden asuminen plus kaikki muu maksetaan kokonaisuudessaan. Työnteonkin tulee olla kannattavaa ja työpaikan luotettava!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kalle
Vast: Lakot kiellettävä
Nimim. "Sitä saa mitä tilaa": minulle tuli jo aikoinaan Lohtanderin mainoksesta enemmän mieleen ay-pomot kuin yrittäjät, yritysjohtajat tai EK:n edustajat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalanka
Vast: Lakot kiellettävä
Työntekijät ja työnantajat ovat pitkälti samassa veneessä. Viime kädessä asiakkaat päättävät kuka saa potkut ja kuka ei.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ay-vapaa
pizzataxi
Pizza-taxi ja hommasta selviää..ja lasku sinne JHL:ään. Yksinkertaista.
Miksei ne vedä eduskunnan toimihenkilöt lakkoon, silloin kärsiöinä olisi oikeat henkilöt eikä syyttömät kuten nyt. No ay-väki ei kuulu älymmistöön
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pizzaa ja ranskalaisia
Vast: pizzataxi
Hyvä idea tilata pizzaa tai muuta noutoruokaa. Monesta eri paikkaa tilaisivat ruuat. Lapsillekin vähän hauskempi päivä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AYnazit
Taxfree Ay rankaisee lapsia ja vanhuksia
Laajaa verovapautta nauttiva AY-liike, rankaisee vanhuksia ja lapsia, missä on AY-liikkeen moraali?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työtä tehdään rahan takia
Vast: Taxfree Ay rankaisee lapsia ja vanhuksia
Rankaisee? Käsittääkseni kellään ei ole mitää moraalista velvollisuutta vanhuksille ja lapsille ruokaa laittaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mummeli
Vast: Taxfree Ay rankaisee lapsia ja vanhuksia
Yleensä aina lakot kolahtavat pahiten täysin syyttömiin tahoihin - nytkin lapsiin ja vanhuksiin, jotka eivät voi tähän kiistaan mitenkään vaikuttaa.
Sitä paitsi ay-liike taistelee nyt demokraattisilla vaaleilla valittua eduskuntaa vastaan. Se on mielestäni anarkiaa eikä sellaista voi kannattaa milloinkaan. Miten ay-väki voi väittää, että juuri tässä asiassa vain he ovat oikeassa ja muuta mieltä olevat kärsiköön!
Varmasti aina joku on eri mieltä jostakin eduskunnan ja hallituksen tekemästä ratkaisusta. Onko nyt tulevaisuuden näkymä se, että eri mieltä olevat ryhmät ryhtyvät sitten aina rettelöimään? Sillä tavoin meillä ei enää koskaan ole tavallista arkea, vaan aina on joku taho lakossa.
Eikö nyt voitaisi hyväksyä se tosiasia, että eduskunnan enemmistö on päätöksensä tehnyt ja toimia sen mukaan.
Tuskinpa lain hyväksyminen aiheuttaisi todellakaan mitään irtisanomisaaltoa.
Sitäpaitsi eihän JHL:n jäsenistöstä varmaan kukaan ole töissä alle 10 henkeä työllistävässä yrityksessä. Ottavat vaan ihan mukavan syysloman itselleen....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Haloo pahvi
Vast: Taxfree Ay rankaisee lapsia ja vanhuksia
AY-liike ei ole poliittisen lakon takana vaan demarit jotka hakevat valtaa ja hallituksen kaatumista. AY-liike on demarien valtapelin pelinappula, poliittisen DEMARIELIITIN käsikassara, Demarieliitin häikäilemättömän politiikan lyömäase. Kansa maksaa karvaasti tämän demerien vaalikampanjan. Köyhät kyykkyyn ja demarit valtaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää