JHL:n lakko vie ruoan kouluista ja päiväkodeista
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n lakko vaikuttaa ensi viikolla muun muassa koulujen ja päiväkotien ruokapalveluihin, kirjastoihin ja liikuntapalveluihin myös Varsinais-Suomen kunnissa.
Lakko alkaa maanantaina vuorokauden vaihtuessa ja jatkuu tiistaina puoleenyöhön asti.
Lakkoon menee yli 10 000 JHL:n jäsentä, joista noin tuhat on Varsinais-Suomesta.
Arkean toimitusjohtajan Tuija Rompasaari-Salmen mukaan Turun ja Paraisten kouluissa ja päiväkodeissa ei näillä tietoa ole tavanomaista kouluruokailua kaksipäiväisen lakon aikana. Lakon vaikutukset koskevat hänen mukaansa noin 100 koulu- ja varhaiskasvatusyksikköä.
– Näyttää myös siltä, että esimerkiksi päiväkoteihin ei pystytä järjestämään edes eväspalvelua, Rompasaari-Salmi kertoo.
Alun perin ajatuksena oli, että kuljetusliikkeet olisivat tuoneet päiväkotilapsille eväät lakkopäivinä. Rompasaari-Salmi lupaa, että asiasta tiedotetaan lisää torstaina.
Koulujen ja päiväkotien lisäksi lakko koskee esimerkiksi Arkean ruokapalveluita käyttäviä toimistokiinteistöjä ja asunto-osakeyhtiöitä Turussa ja Paraisilla.
Tuija Rompasaari-Salmen mukaan lakon ulkopuolelle on rajattu ruoka- ja siivouspalvelut sairaaloissa sekä vanhustenhoidon ja hoivan kohteissa. Myös kotipalveluateriat toimitetaan normaalisti.
JHL:n Varsinais-Suomen aluetoimiston päällikkö Maaret Laakso vahvistaa, että lakkokohteet on valittu niin, että kenenkään turvallisuus tai terveys ei vaarannu.
– Sairaaloihin ja vanhustenhoivaan ruoka menee lakonkin aikana. Päiväkodeissa ja kouluissa sen sijaan on mahdollisuus ottaa eväät mukaan kotoa ja turvata ravinnon saanti sillä tavoin, hän sanoo.
JHL:n lakko näkyy kuntien liikuntapaikoilla. Liitto julkisti nettisivuillaan paikkakuntakohtaiset listat työpaikoista, joita lakko koskee. Turusta listalla ovat liikuntakeskus Alfa, Kupittaan palloiluhalli, Impivaaran ja Petreliuksen uimahallit, Paavo Nurmen stadion sekä Impivaaran jalkapallo- ja jäähalli.
Myös Kupittaan urheiluhalli, Parkin kenttä ja Varissuon jäähalli ovat listattuina. Naantalin kohdalla JHL listaa mukaan jäähallit ja liikuntahalli Maijamäen, Kaarinassa muun muassa liikuntahalli Vaparin ja Littoisten monitoimitalon. Lakon aikana osa huoltotöistä jää tekemättä. Virkasuhteessa olevat on rajattu lakon ulkopuolelle.
Turun kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi ja uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen kertovat, että kaupungin liikuntapaikkamestarit kokoustavat torstaina aiheen tiimoilta. Vielä keskiviikkona kumpikaan ei pystynyt kommentoimaan tarkemmin lakon mahdollisia vaikutuksia esimerkiksi liikuntapaikkojen aukioloaikoihin.
Aluepäällikkö Maaret Laakso JHL:stä sen sijaan ennakoi, että lakko saattaa sulkea Impivaaran uimahallin. Myös Ulpukan aukiolo saattaa hänen mukaansa olla uhattuna.
– Turussa lakon kohteena on Impivaaran lisäksi Petreliuksen halli. Kaupunki tekee päätöksen siitä, pyrkiikö se pitämään molemmat auki vai sulkeeko se jomman kumman. Impivaarahan on sen verran iso halli, että sen pyörittämiseen tarvitaan paljon väkeä. Petreliuksessa vähempikin porukka riittää turvaamaan toiminnan, Laakso sanoo.
Tästä on kyse
Missä lakko näkyy?
Lakossa ovat JHL:n jäsenet, jotka työskentelevät siivous- ja kiinteistöhuollossa, ruokapalvelussa sekä liikunta-, urheilu- ja kulttuuritoimessa.
Lakkotoimet voivat näkyä koulujen ja päiväkotien lisäksi uimahalleissa, jäähalleissa, urheilukentillä, kirjastoissa, nuorisotiloissa, virastotaloissa, liikuntahalleissa.
Lakossa ovat ne, joiden työehtosopimus on kunnallinen yleinen virka- ja työehto-sopimus, kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehto-sopimus, kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus tai Avaintes. Virkasuhteessa olevia lakko ei koske.
Lähde: JHL
Fakta
Lisää työtaisteluja
Terveydenhuoltoalan ammattiliitot, Tehy ja Super, aloittavat kaksiviikkoisen vuoronvaihtokiellon 22.10. Ammattiliittoihin kuuluvat eivät tuona aikana vaihda työvuoroja työnantajan aloitteesta. Vuoronvaihtokielto ei koske virkasuhteisia jäseniä.
Teollisuusliiton hallitus on koolla perjantaina, jolloin se päättää mahdollisista uusista vastatoimista.