Paikalliset

Myös toinen Airiston Helmi -jutun epäilty pysyy vangittuna

JORI LIIMATAINEN
Paraisten Ybbernäsissä sijaitseva Airiston Helmen rakennus on joutunut melkoisen huhumyllyn kohteeksi Paraisilla.
Paraisten Ybbernäsissä sijaitseva Airiston Helmen rakennus on joutunut melkoisen huhumyllyn kohteeksi Paraisilla.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on päättänyt jatkaa myös toisen Airiston Helmi -yritykseen liittyvässä talousrikostutkinnassa vangitun miehen tutkintavankeutta.

Vuonna 1967 syntyneen virolaisen miehen vapauttamisvaatimusta käsiteltiin etäyhteysteitse Vantaalla keskiviikkona. Mies pysyy vangittuna epäiltynä todennäköisin syin avunannosta törkeään veropetokseen.

Vuonna 1967 syntyneen miehen lisäksi talousrikostutkinnassa on vangittuna vuonna 1982 syntynyt Venäjän kansalainen. Myös hän oli vaatinut vapauttamista, mutta käräjäoikeus hylkäsi vapauttamisvaatimuksen tiistaina. Vuonna 1982 syntynyt on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeästä veropetoksesta.

Rikoskomisario Antti Perälä Keskusrikospoliisista (Krp) kertoi Lännen Medialle tiistaina, että molempia miehiä epäillään myös rahanpesurikoksista, vaikka vangitsemisvaatimuksien perusteina on verorikoksia.

Krp epäilee, että Paraisilla sijaitsevan Airiston Helmi -yrityksen kautta on pesty rahaa miljoonien eurojen edestä. Yrityksen omistajat eivät ole suomalaisia.

Poliisi teki suuret kotietsinnät yhtiön omistamiin kiinteistöihin syyskuun lopussa. Kotietsintöihin osallistui satoja ihmisiä eri viranomaisista.

Tutkinnassa vangitut kaksi miestä ovat olleet vangittuina syyskuun lopusta lähtien. Heidän osaltaan syytteiden nostamisen määräaika on ensi vuoden helmikuun lopussa.

Keskusrikospoliisi on arvioinut, että Airiston Helmen esitutkinta kestää useita kuukausia.