Poliisi: Kalajoen turma-auton mittari pysähtyi 165 kilometriin tunnissa – tapahtuma-aika tarkentui poikkeuksellisella tavalla
Kalajoen turma-auton nopeusmittari pysähtyi 165 kilometriin tunnissa, tiedotti Oulun poliisilaitos tiistaina.
Kolme nuorta menehtyi rajussa kuolonkolarissa lauantain vastaisena yönä Kalajoella. Autossa oli tapahtuma-aikaan neljä nuorta, ja heistä yksi saatiin nostettua pois autosta onnettomuuden jälkeen. Kuljettaja sai turmansa onnettomuudessa.
– Ylinopeus on ollut huomattava, kertoo rikosylikonstaapeli Juha Kangas Lännen Medialle.
Poliisin mukaan alkoholilla oli osuutta tapahtumiin, mutta kuljettajaa ei toistaiseksi epäillä rattijuopumuksesta.
– Kuljettajan ja muiden onnettomuudessa menehtyneiden mahdollinen veren alkoholimäärä selviää oikeustieteellisissä tutkimuksissa, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Kankaan mukaan poliisi on päässyt puhuttelemaan onnettomuudesta selviytynyttä nuorta miestä. Kankaan mukaan eloonjääneen fyysiset vammat jäivät olosuhteen huomioiden vähäisiksi.
– Toki hän on järkyttynyt tapahtuneesta, sanoo Kangas.
Seismologian laitoksen mittauspiste auttoi
Turma-auton pysähtyneen kellon avulla poliisi on pystynyt päättelemään, että turma sattui noin kello 1.22 lauantain vastaisena yönä.
Ilmoitus onnettomuudesta saatiin hätäkeskukseen vasta runsas puoli tuntia myöhemmin, noin aamukahdelta, kun rengasrikon vuoksi lähistölle pysähtynyt nuorten seurue huomasi pimeässä ojassa katollaan makaavan auton ja hälytti apua paikalle.
Rikosylikonstaapeli Kankaan mukaan onnettomuusaikaa tukee läheinen seismologian laitoksen mittauspisteen tekemä mittaustulos.
Mittauspiste oli rekisteröinyt arvioituun tapahtuma-aikaan jäljen, joka ei ole riittävän kova maanjäristykseen tai räjähdykseen. Kankaan mukaan mittauspiste sijaitsee parin–kolmen kilometrin päässä onnettomuuspaikasta.
– Ensimmäistä kertaa minun urallani tällainen tulee [vastaan], sanoo Kangas.
Vaikka kuljettaja menehtyi onnettomuudessa, poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Onnettomuuden tutkinta jatkuu.