Paikalliset

Romukauppiaasta sirkkatuottajaksi

TIMO JAKONEN
Marko Reinille eettinen ruuantuotanto on tärkeää, mikä oli myös tärkein syy, miksi hän halusi tämän vuoden alussa aloittaa sirkkojen kasvatuksen. Sirkkoja hän kasvattaa kontissa Raisiossa.

Tarjotessaan sirkkamaistiaisia eri tapahtumissa Marko Reini on jo oppinut huomaamaan tietyn käyttäytymiskaavan, joka toistuu joka kerta vähintään yhden ihmisen kohdalla:

– ”Yäk, en ikinä”, ihminen sanoo ensin. Sitten hän kävelee muutaman askeleen kojun ohitse, mutta palaakin takaisin ja tokaisee: ”Mä maistan kuitenkin nyt!” Sitten hän ottaa kasvoilleen ilmeen, josta kuvastuu äklötys, vaikkei olekaan vielä maistanut. Maistamisen jälkeen ilme vaihtuu tyrmistyneen positiiviseksi ja sitten hän kysyy ”käykö teillä kortti”, Reini nauraa.

Sirkkojen syöminen on monelle vielä uutta, minkä takia Reini ottaa aina tapahtumiin mukaansa maistiaisia. Hän myy sirkkoja muun muassa eri paikkakuntien Reko-lähiruokarinkien kautta sekä raakapakasteena Eggspress-yrityksen kautta. Eggspress kuljettaa ja myy eettisten ruuantuottajien tuotteita ilman välikäsiä sovituille varsinaissuomalaisille pysäkeille aikataulujen mukaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Reinille eettinen ruuantuotanto on tärkeää, mikä oli myös tärkein syy, miksi hän halusi tämän vuoden alussa aloittaa sirkkojen kasvatuksen.

– Ihmiset tarvitsevat proteiinia, ja sirkat ovat eettinen ja ekologinen proteiinin lähde, hän toteaa.

Alun perin Reini on kotoisin Tarvasjoelta, jossa hän on pyörittänyt myös vanhojen tavaroiden liikettä.

”Ihmiset
tarvitsevat
proteiinia,
ja sirkat ovat
eettinen ja
ekologinen
proteiinin
lähde.”

– Edelleen myyn vanhaa tavaraa, mutta nyt lähinnä vanhaa varastoa tappiolla pois. Vanhan tavaran kauppa ei oikein kannata, ja aion siirtyä kokonaan sirkka-alalle, hän toteaa.

Sirkkojen kasvattamisen hän aloitti yhdessä tyttöystävänsä Tiina Laineen kanssa tämän vuoden helmikuussa. Hyönteisten myyminen elintarvikkeeksi tuli lailliseksi tämän vuoden alussa. Reini kertoo, että Suomessa on tällä hetkellä arviolta 70–100 hyönteistuottajaa, jotka kasvattavat sirkkoja elintarvikkeeksi.

– Määrät ovat kuitenkin pieniä. Meiltä tulee noin 150 kiloa sirkkoja kuukaudessa. Noin kaksi kolmasosaa tuottajista tuottaa suurin piirtein sen määrän, ja loput vähemmän. Ihan muutama suurempi tuottaja on lisäksi, Reini kertoo.

Sirkkoja hän kasvattaa kontissa Raisiossa. Sirkat vaativat suhteellisen lämpimän ja kostean elinympäristön ja ravinnoksi ne syövät pääasiassa kurkkua sekä kuivarehua. Reini käy hoitamassa sirkkoja Raisiossa kerran päivässä.

Reini kertoo, että hyönteisistä elintarvikkeeksi Suomessa kasvatetaan tällä hetkellä ainoastaan sirkkoja.

– Lisäksi jonkin verran tuotetaan kuhnurin toukkia, hän kertoo.

Reinin mukaan seuraavaksi on tulossa kuitenkin jauhomadot, joita hän itsekin todennäköisesti alkaa tuottaa. Jauhomadot ovat tuottoisampia kasvattaa kuin sirkat ja paremman makuisia. Madot kuitenkin aiheuttavat ihmisissä Reinin mukaan enemmän ennakkoluuloja, joten niiden aika on vasta, kun ihmiset ovat tottuneet ensin sirkkojen syöntiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Reinin yritys Iku-Tarvas on ensi viikolla mukana Turun Silakkamarkkinoilla myymässä uppopaistettuja sirkkoja sekä sirkkajauhoa. Mukana on myös maistiaisia.

Tänä viikonloppuna Reinin sirkkalassa järjestetään myös avoimien ovien tapahtuma, jossa halukkaat pääsevät tutustumaan sirkkojen kasvattamiseen ja tietysti maistelemaan sirkkoja.

– Siellä on ainakin uppopaistettuja sirkkoja, sirkkafalafelejä sekä sirkkaleipää, Reini kertoo.

Avoimet ovet sirkkalassa 20.10. kello 12–15 (Itä­niityntie 2, Raisio). Mahdollisuus maistella sirkkoja ja tutustua sirkkojen kasvattamiseen.

Marko Reini

Syntynyt
Tarvasjoella, asuu Turussa.

Sirkkatuottaja
Pyörittänyt Tarvasjoella vanhojen tavaroiden liikettä.

Kuuluu
Turun vihreiden hallitukseen.

Kuuluu
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakuntaan.

Perheeseen
kuuluu tyttöystävä ja koira.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
OlliK
Juupa
"ne syövät pääasiassa kurkkua sekä kuivarehua"

Mitäs ne lehmät syö? Entäs siat? Joku on varmaan laskenut kaikki kulutetut ja tuotetut kalorit tarkkaan? Joku tutkimus, linkki please? Toimittaja?

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yök en syö
Omavaraisuutta
Kai näitä voi jokainen halukas itte kotonansa kasvattaa?

Marko
Vast: Omavaraisuutta
Mikään ei estä omiin tarpeisiin kasvattamasta. Olosuhde hallinta vaan vaikeampaa. Kuuden viikon sijaan kasvu tahti 10 viikon paikkeilla. Muninta on vaikein osuus kotikasvatuksessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mika M.T.
Muovia muovia
Pisti silmään että eettinen ruoka kasvaa valtavien muovilaatikoiden kasoissa.
Eipä 150kg/kk montaa ihmistä vuodessa elätä, jos sillä liha pitäisi korvata.
Tilastollisesti Suomessa tuolla määrällä tyydyttäisi 24 ihmisen lihan tarpeen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Puolesta, vastaan ja siltä väliltäkin...
Vast: Muovia muovia
Muovi ei ole huono, jos ei sitä kertakäytä, kuten vaikkapa roskapussina. Voi olla, ettei Reinin tarkoituskaan ole tyydyttää yhdellä kontillaan koko Suomen proteiinitarvetta? Tietääkseni lihakarjanavetoitakin Suomessa on enemmän, kuin yksi... Minusta sirkankasvatus on mielenkiintoista, sillä sen avulla yksittäinen perhe saattaisi pienentää omaa proteiinista koostuvaa kauppalaskuaan melko helposti ihan kerrostalon olohuoneen nurkassa..🤔
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Marko
Vast: Muovia muovia
Nämä laatikot on elintarvikemuovia eli käyttöikänsä jälkeen kierrätyskelpoisia. Tuotantoa laajennetaan sitä mukaa kun kysyntä kasvaa. Korkean proteiinipitoisuuden myötä ja jos käytetään vuorokausitarvetta eikä nykyistä kulutusta 150kg tyydyttää noin 40-50 hengen proteiinin tarpeen per kuukausi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rumppi
"Vihreää" hurskastelua
Miksi muka sirkat ja jauhomadot ovat eettistä ja ekologista ruoantuotantoa? Ja mihin verrattuna, silakan pyyntiin tai hirvenmetsästykseenkö? Ärsyttää kuunnella tuollaisia perustelemattomia myyntipuheita.