Paikalliset

Turun entinen kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty on kuollut

RIITTA SALMI
Turun entinen kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty on kuollut.
Turun entinen kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty on kuollut.

Turun entinen kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Armas Lahoniitty on kuollut. Lahoniitty kuoli tänään maanantaina vaikean, nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana. Kuollessaan hän oli 74-vuotias.

Armas Lahoniitty, yleisemmin tunnettu lempinimellään ”Arppu”, oli syntynyt Punkalaitumella ja koulutukseltaan hän oli valtiotieteen maisteri Turun yliopistosta. Hänet promovoitiin vuonna 2006 Turun yliopiston kunniatohtoriksi.

Lahoniitty toimi Turun kaupunginjohtajana vuosina 1995-2005. Sitä edelsi pitkä kunnallispoliittinen ura niin SDP:n valtuutettuna, kaupunginhallituksen puheenjohtajana kuin apulaiskaupunginjohtajana.

Turun kaupunki kertoo tiedotteessaan, että Lahoniityn kädenjälki ja vaikutus näkyy lukuisissa Turun kehityksen kannalta keskeisissä päätöksissä niin koulutuksen, kulttuurin kuin elinkeinoelämänkin aloilla.

– Turun kaupunki suree edesmennyttä kaupunginjohtaja Armas Lahoniittyä. Toivotan voimia hänen läheisilleen suuren surun keskellä, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.