Poikapingviinipari sai lahjaksi aidon munan ja alkoi hautoa sitä
Kaksi urospuolista pingviiniä alkoi rakentaa yhteistä pesää Sydneyn merielämäakvaariossa. Ne saivat akvaarion henkilökunnalta oikean munan haudottavaksi, kun he vakuuttuivat siitä, että pingviinit olivat enemmän kuin kavereita.
Magic- ja Sphen-nimiset pingviinit muodostivat parin tämän vuoden pesintäkaudella ja alkoivat kerätä kiviä pesän ympärille, kertoo ABC-tv-kanava.
Ensin pingviineille annettiin leikkimuna. Kun parin huomattiin hautovan munaa, niille annettiin oikea muna.
– Menimme sinne ja Magic ja Sphen kumartuivat toistensa puoleen, kertoi Tish Hannan, akvaarion pingviiniosaston johtaja.
Kun pingviinit saivat leikkimunan, "ne tiesivät tarkalleen mikä se oli ja alkoivat hautoa sitä".
Valkokulmapingviinit jakavat tasapuolisesti munan hautomisen ja poikasen ruokkimisen. Vastakkaisten sukupuolten välillä ei tässä mielessä ole paljoa eroa, Hannan sanoi. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin on käynyt maailmalla eläintarhassa.
Lasten kirja And Tango Makes Three perustuu tositarinaan kahdesta pingviinistä New Yorkin keskuspuiston eläintarhassa. Poikapari kasvatti oman poikasen.
Kirja oli yksi niistä, jotka vedettiin pois julkisten kirjastojen hyllyistä Hongkongissa tänä vuonna homovastaisten ryhmien painostuksen vuoksi, kertoo South China Morning Post -lehti.