Putinin kova arvostelija vapautui jälleen vankilasta – Mitä oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi tekee seuraavaksi?
Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on tänään sunnuntaina vapautettu vankilasta 20 päivän vankeuden jälkeen, kertoo uutistoimisto Reuters.
Navalnyi joutui vankilaan, koska häntä syytettiin laittoman protestin järjestämisestä viime kuussa. Hänet pidätettiin 24. syyskuuta.
Hieman päälle 40-vuotias Navalnyi on juristi, joka on niittänyt mainetta Venäjän korruptiotutkijana. Hänet tunnetaan kovana ja myös valovoimaisena presidentti Vladimir Putinin vastustajana.
Hän ei päässyt presidenttiehdokkaaksi maaliskuun presidentinvaaleissa ehdonalaisvankeustuomion vuoksi. Hänet tuomittiin ehdonalaiseen talousrikoksista, joita moni pitää tekaistuina.
Viimeksi elokuun lopussa Navalnyi pidätettiin edellisen kerran. Navalnyin pidätyksestä kertoi silloin twitterissä hänen tiedottajansa Kira Yarmysh. Tiedottajan mukaan pidätyksen syyt olivat epäselvät
Navalnyi on joutunut pidätetyksi ja vankeuteen jo useaan kertaan. Esimerkiksi toukokuussa Navalny aloitti taas uuden 30 vuorokauden vankeusrangaistuksen kärsimisen. Navalnyi oli tuolloin järjestellyt ympäri maata mielenosoituksia, joille viranomaiset eivät läheskään aina olleet antaneet lupaa.
Kun Navalnyin Pietarin toimisto keväällä 2017 avattiin, paikalle saapui 350 vapaaehtoista ja oven takana oli jono, kun kaikki eivät mahtuneet sisätiloihin, uutisoi Lännen Media 31.5.2018.
Tänä keväänä Pietarin toimistossa työskenteli kuusi palkattua ihmistä ja joukko vapaaehtoisia. Toimiston tiloihin oli tehty kotietsintä kaksi kertaa. Poliisit veivät ”agitaatiomateriaalia”, pari tietokonetta, puhelimia ja printterin.