Lounaspaikka: Aitoja makuja ja konstailematonta kotiruokaa
Ruskolaisen Arja Naumasen Maalaisleipomo Herkkupirtin tarina alkoi jo reilut kaksikymmentä vuotta sitten oman kodin alakerrassa sijaitsevasta autotallista. Naumasen lapset olivat vielä pieniä, kun leipuri päätti vuonna 1996 toteuttaa haaveensa omasta leipomosta. Pitkään töitä tehtiinkin lasten ehdoilla. Leivonnaisten menekki kuitenkin kasvoi ja laajennus alkoi olla ajankohtainen. Uusi, isompi leipomohalli valmistui Ruskolle vuonna 2005.
Naumasen bravuureja ovat leivät ja makeat. Valikoimaan kuuluvat muun muassa juuresta valmistetut ruisleivät, käsintehdyt karjalanpiirakat sekä erilaiset leivonnaiset. Konditoria tarjoaa kakkuja, myös hääkakkuja. Kaikki leipomon tuotteet ovat lisäaineettomia. Naumasen lisäksi leipomossa työskentelee kaksi työntekijää.
– Leipomisessa minua kiehtoo käsillä tekeminen. Kun teen itse, tuotteet ovat omia luomuksiani ja maku sitä, mitä olen saanut aikaan. Valkosuklaalimekakku ja mansikkaleivokset ovat olleet jo pitkään hitti, Naumanen sanoo.
Naumanen on jo vuosia myynyt tuotteitaan myös Ruskon iltatorilla. Seitsemän vuotta sitten toiminta laajeni, kun kahvilalle ja lounaspaikalle löytyi sopiva paikka Tampereen 9-tien varrelta, Moision Mittumaarintieltä. Naapurissa toimivat Moision K-Market ja Skanssin sivuapteekki.
– Olin katsellut paikkaa pitkään ja miettinyt, että siihen kun joku rakentaa, niin silloin isken. Seitsemän vuotta sitten tontille alettiin lyödä paaluja ja soitin heti rakennuttajalle. Pääsin alusta asti mukaan suunnittelemaan kahvilan tiloja, Naumanen kertoo.
Alusta asti oli selvää, että tiloihin tulee sekä leipomomyymälä että lounaskahvila. Tavoitteena on ollut, että Herkkupirtti on matalan kynnyksen paikka, jonne kaikkien on helppo tulla. Ja lounaalla käykin kaikenlaista väkeä: työmiehiä, lapsiperheitä, vanhuksia ja satunnaisia ohikulkijoita. Asiakaspaikkoja on 45, ja päivittäin lounaalla käy 120–150 asiakasta. Lounasta on tarjolla myös lauantaisin.
Vaihtuva ruokalista sisältää aina kaksi lämmintä ruokavaihtoehtoa sekä runsaan salaattipöydän. Torstaisin on aina hernekeitto- ja pannaripäivä ja perjantaisin lohikeittopäivä.
– Hernekeitto ja lohikeitto ovat listalla asiakkaiden toiveesta. Ne pitää olla tai muuten tulee asiakkailta sanomista.
"Teemme monipuolista ruokaa kunnon raaka-aineista ja valmistamme kaiken alusta asti itse."
Tarjolla on arkisin myös keittolounas. Lounas sisältää leivät, juomat sekä kahvin ja jälkiruuan. Jälkiruuat vaihtelevat kiisselistä, rahkaan ja suklaamousseen.
– Teemme monipuolista ruokaa kunnon raaka-aineista ja valmistamme kaiken alusta asti itse. Perinteisen kotiruuan lisäksi tarjolla on muun muassa Välimeren ruokaa. Ruuan pitää paitsi maistua myös näyttää hyvältä, ulkonäkö on puoliruokaa.
Testipäivänä lounaalla oli tarjolla paistetut silakkapihvit, nakkikastike ja muusi sekä siskonmakkarakeitto. Jälkiruokahyllyssä oli tarjolla suklaamannapuuroa, hedelmärahkaa sekä oman leipomon pullaa.
Testattavaksi valikoituivat silakkapihvit muusin ja salaatin kera. Kalaa pitäisi syödä monipuolisesti muutama päivänä viikossa, mutta silakka päätyy vain harvoin etenkin lapsiperheissä ruokalistalle, sillä se mielletään ruotoiseksi ja kuivaksi kalaksi.
Mutta kuten Herkkupirtin maukkaat, sisältä pehmeät ja päältä sopivan rapeat silakkapihvit jälleen kerran osoittivat, tämä kalaruoka on aivan turhaan aliarvostettu. Hyvistä raaka-aineista ja oikein valmistettuna siitä saa todella maittavan aterian, joka maistuu varmasti myös valikoiville ruokailijoille. Päälle puristettava sitruunanmehu oli raikas piste kalan päälle.
Juttusarjassa esitellään Turun lounaspaikkoja.
Lue myös:
Café Art teki ruoasta uuden aluevaltauksen
Kärsämäessä lounastetaan romanialaisittain
Virastotalo kätkee sisälleen 250-paikkaisen ravintolan
Komppelissa reiluja annoksia rennolla fiiliksellä
Kellariravintola viettää 30-vuotisjuhlavuotta
Vietnamilaisia makuja lounaalla
Keittolounas tropiikin siimeksessä
Kotiruokaa linja-autoaseman kupeessa
Göranin lounaassa maistuu saaristo
Salaattiasema tarjoaa terveellistä ja täyttävää pikaruokaa
Upseerikerholla lounastavat muutkin kuin upseerit
Kotoisaa lounasta Pullapuodista
Reilua kotiruokaa ja hyvää palvelua
Lounashetki turkkilaisilla herkuilla
Gaggui Kaffelasta saa nyt lounasta
Pala saaristoa keskellä Turkua
Herkkuja ja herkullista lounasta
Maalaisleipomon Herkkupirtti
Mittumaarintie 73, Turku
Lisätiedot: www.maalaisleipomo.fi
Lounasbuffet arkisin klo 10.30–14 ja lauantaisin klo 11.30–15.
Hinta: Lounas 8,50 euroa ja keittolounas 7,20 euroa sisältävät salaatin, leivät, juomat ja kahvin sekä jälkiruuan. Alle 3-vuotiaat ruokailevat ilmaiseksi ja alle 12-vuotiaille lounas hintaan 5,80 euroa.