Talous

Kyberasiantuntija Jarno Limnell toimitusjohtajaksi suojattuja etäyhteyksiä kehittävään oululaiseen Tosiboxiin

Kyberasiantuntija Jarno Limnell on nimitetty tietoturvallista etäyhteysteknologiaa kehittävän Tosiboxin toimitusjohtajaksi, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Limnell tunnetaan muun muassa Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessorina. Hän on työskennellyt aiemmin kyberturvallisuusjohtajana Insta GroupissaMcAfeessa ja Stonesoftilla.

Oululaisen Tosiboxin liikevaihto oli viime vuonna 3,2 miljoonaa euroa, josta 62 prosenttia tuli viennistä.

– Tosibox on suomalainen menestystarina jo nyt ja olen erittäin iloinen, että pääsen johtamaan yritystä, jolla on sekä hyvä asema että erinomaiset kasvun edellytykset, sanoi Limnell tiedotteessa.

Limnell seuraa tehtävässään Tero Lepistöä, joka siirtyy yrittäjäksi yhtiön ulkopuoliseen yhtiöön.