Paikalliset

Raision ja Naantalin vesihäiriö jatkunee ensi viikkoon

EERO SAARIKOSKI
Vettä valui kaivantoon Turun seudun vesi oy:n toimitusjohtaja Aki Artimon tietojen mukaan yli 1 300 kuutiota.

Raision ja Naantalin kaupunkien vesipoikkeustila jatkunee ensi viikkoon.

Turun seudun vesi oy:n toimitusjohtaja Aki Artimo on varovainen arvioidessaan, koska vesitilanne normalisoituu kaupungeissa.

– Homman juju on, että siinä vaiheessa, kun tämä vesihäiriön aiheuttanut putkiliitos on korjattu, ei tilanne ole vielä ohi. Sen jälkeen meidän pitää suunnitella putkilinjan huuhtelu ja desinfiointi ja tehdä se, Artimo toteaa.

Jos liitoksen ratkeamisen takia vedellä täyttynyt runkovesityömaan kaivanto saadaan maanantain ja tiistain välisenä yönä tyhjäksi, päästään hajonnutta liitosta ja putkilinjoja korjaamaan tiistaina, Artimo arvioi.

Maanantai-iltana työmaakaivantoa pumppasi tyhjäksi yksi iso ja neljä pienempää pumppua.

Veden pinta laski noin puoli metriä tunnissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen kaivannon tyhjentymistä ei vuotavia kohtia päästä korjaamaan.

Vettä valui kaivantoon Artimon tietojen mukaan yli 1 300 kuutiota.

Putkilinjojen vuotaminen romahdutti vedenpaineen sekä Raisiossa että Naantalissa ainakin joissakin osissa kaupunkeja.

Verkostopaineen katoaminen nostaa riskiä maavesien sekoittumiseen putkistoihin, jos putkissa on rikkoja.

Tästä syystä kaupungeissa annettiin maanantaina alkuillasta veden keittokehotus.

Keittokehotus on varmasti voimassa ainakin tiistain, todennäköisesti pidempään.

Kehotus päättyy vasta, kun kaupungit tiedottavat, ettei vettä tarvitse enää keittää.

Siihen menee Artimon arvion mukaan useampi vuorokausi.

– Näytteitä mahdollisesti likaantuneesta vesilinjastosta päästään ottamaan tiistaina. Niiden analysointi kestää ainakin pari vuorokautta, Artimo sanoo.

Hän huomauttaa, että jos näytteissä todetaan epäpuhtauksia, voidaan molempien kaupunkien vesiputkiverkosto joutua huuhtelemaan ja desinfioimaan, kuten Nousiaisissa talvella.

Se viivästyttää tilanteen normalisoitumista entisestään.

Turun seudun vesi alkoi pumpata sekä Raisioon että Naantaliin vettä, kun vesihäiriö ilmeni.

– Vettä pystytään pumppaamaan muita putkilinjoja pitkin noin 11 000 kuutiota vuorokaudessa, Artimo kertoo.

Se ei kuitenkaan riitä nostamaan Raision vesitornin veden pintaa.

– Tällä hetkellä kaupunkien veden kulutus on niin suurta, että torniin ei riitä vettä.

Vettä tarvittaisiin torniin, jotta vedenpaine pystyttäisiin pitämään molemmissa kaupungeissa tasaisena. Raision vesitorni toimii paineentasaussäiliönä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artimo myöntää, että vesihäiriön normalisoituminen on kiinni myös raisiolaisten ja naantalilaisten kulutustottumuksista.

Hän vetoaa asukkaisiin, että veden käyttämistä rajoitettaisiin.

– Nyt on syytä välttää muun muassa auton pesemistä tai kukkien ja nurmikon kastelemista. Eikä pyykkejäkään tarvitse nyt välttämättä pestä. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että vettä ei riitä kaikille, jos kaikki käyttävät sitä samaa tahtia kuin nyt, Artimo ohjeistaa.

Hänen mukaansa vettä voi keitettynä käyttää ruoan laittamiseen. Myös wc:n vetäminen ja peseytyminen on sallittua.

– Mutta ei siellä suihkussakaan tarvitse ihan makaamaan ruveta, Artimo huomauttaa.

LUE MYÖS: Raision ja Naantalin vesihäiriö jatkunee ensi viikkoon

Naantalissa haettiin vettä hiki hatussa – pullovesi loppui Turun puoleltakin

Myös Naantalin jalostamo ilman vesisyöttöä

Naantalissa haalitaan vesitankkeja kriittisten toimintojen vedensaannin turvaamiseksi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (16)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Vesi yo
Veden otto
Vanhukset viikon ilman puhdasta juomavettä kotonaan, kuinkahan moni pystyy hakemaan vettä jakelusta, koko kevään tehneet töitä, koneet tyhjäkäynnillä heinäkuun, eikö ollut aihetta tiedottaa etukäteen ongelmasta! Asukkaana noin 1 km säteellä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
PM
Säästäkää
Yle Turku ohjelmassa Afrikassa asunut nainen antoi hyviä vinkkejä veden säästöön. Itse Afrikassa taannoin jouduin pärjäämään niukalla vedellä: 10 päivää 22 litraa päivässä, siinä oli mukana myös kaupasta kannettu pullotettu juomavesi. Veden pystyin mittaamaan, koska pihalla oli vesisäiliö, johon kaupunkivesi tuli, silloin kun tuli. Veden käyttöjärjestys oli syytä miettiä tarkkaan, puhtaalla vedellä ei vessaa kannattanut huuhtoa...

Toisaalta, ehkä kannattaisi jättää vanhoja järjestelmiä varalle. Jos koko Suomi on yhden putken, tai yhden kaapelin varassa, sen putken tai kaapelin katkeaminen vaikuttaa laajalti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hmm
Kiinnostaisi tietää
Onko tuon vuodon takia teitä poikki?

PP
Vast: Kiinnostaisi tietää
Kevyenliikenteen alikulku on suljettu. Ei muuta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
raisiolainen
autopesulat?
Autopesuloille yms myös vedenkäyttökielto!