Myös Naantalin jalostamo ilman vesisyöttöä
Nesteen Naantalin jalostamo on yksi niistä alueista Naantalissa, jonne ei tällä hetkellä tule vettä vesikriisin seurauksena.
Asian vahvistaa tuotantojohtaja Marko Pekkola.
Pekkolan mukaan jalostamolla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään hätää, eikä tuotantoa ole jouduttu rajoittamaan vesisyötön katkeamisen vuoksi.
– Meillä on jalostamolla omat puskurivarastot, joita voimme käyttää. Myös erilaisilla säästö- ja säätötoimenpiteillä pystymme pidentämään omavaraisuusaikaamme veden suhteen, Pekkola kertoo.
Jalostamolle tulee sekä talousvettä henkilökunnan käyttöön että tuotantoon käytettävää vettä, jota käytetään jäähdytykseen.
– Saamani tietojen mukaan olemme tällä hetkellä ilman vesisyöttöä, mutta kuten todettu, pärjäämme omin voimin usean vuorokauden ajan, Pekkola vakuuttaa.
Hänen mukaansa jalostamo pystyy käyttämään jäähdytykseen käyttämänsä veden uudelleen, joten se on yksi tapa säädellä veden kulutusta tuotannon varmistamiseksi.
– Ja jalostamon käyttämä talousvesi keitetään tällä hetkellä kaupunkien ohjeistuksen mukaisesti.
Pekkolan mukaan jalostamo on omavarainen veden suhteen noin seitsemän vuorokautta.
– Jos tilanne kestää pidempään kuin viikon, joudumme mahdollisesti sen jälkeen pohtimaan tuotannonrajoitusta, mutta siinä tilanteessa emme ole vielä, Pekkola toteaa.