Laittoman maahantulon torjumiseen useita eri keinoja
Sisäministeri Päivi Räsäsen johtama sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä hyväksyi tänään laittoman maahantulon vastaisen toimintaohjelman. Toimintaohjelma on poikkihallinnollinen ja korostaa viranomaisyhteistyön parantamista ja lainsäädännön tarkennuksia.
Poliisilla ja Rajavartiolaitoksella olisi jatkossa oikeus tehdä ulkomaalaisvalvontaa julkisrauhan piiriin kuuluvissa tiloissa, kuten liiketiloissa. Ulkomaalaisrekisterilaki uudistetaan vastaamaan paremmin viranomaisyhteistyön tarpeita.
Lisäksi ehdotetaan, että maahantulokielto voitaisiin määrätä maasta jo poistuneelle henkilölle. Myös laittoman maahantulon järjestämistä koskevaan lakiin ehdotetaan tarkennusta, samoin kuin säilöönotto-oikeudenkäyntejä koskevaan lainsäädäntöön.
Viranomaisyhteistyössä pyritään parantamaan niin edustustojen henkilöstön osaamista kuin viranomaisten ja liikenteenharjoittajien yhteistyötä. Sosiaaliviranomaisten, Kelan, poliisin ja muiden ulkomaalaisasioita hoitavien viranomaisten tiedonvaihtoa parannetaan.
Lisäksi parannetaan yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa laittoman maahantulon ja ihmiskaupan torjunnassa. Rajavartiolaitos vahvistaa edelleen osallistumistaan EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin rajaturvallisuusyhteistyöhön.
TS–STT