Uutiset

Nato-maiden illallinen sujui Niinistön mukaan kauhukuvia rauhallisemmin

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Nato-johtajien illallinen sujui paljon etukäteen esitettyjä kauhukuvia rauhallisemmin. Nato-johtajat sekä kumppanimaat Suomi ja Ruotsi illallistivat keskiviikkona Naton huippukokouksessa.

– Kun sanoin jossain vaiheessa, että olen mielelläni vähän optimisti, olisi pitänyt sanoa paljon optimisti, Niinistö sanoi suomalaistoimittajille illallisen jälkeen.

Illallispöydän ääressä ei hänen mukaansa kuultu mitään Natoa hajottavaa, päinvastoin.

Niinistön mukaan Trump puhui aika paljon Pohjois-Korean tilanteesta, ja muutoin seurasi tarkkaan keskustelua. Venäjää Trump ei Niinistön mukaan käsitellyt millään tavalla.

Hän ei myöskään kertonut Nato-kumppaneille odotuksistaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamiselle, koska kukaan ei sitä häneltä udellut, Niinistö kertoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Täytyy ottaa huomioon, että tämä ei ollut mikään valmisteleva Helsingin kokous vaan Nato-tapaaminen.

Niinistö kertoi vaihtaneensa Trumpin kanssa päivän aikana muutaman sanan Suomeen tulosta.

"Naton ovetkin auki"

Trumpin suhde Venäjään on pysynyt arvoituksena, minkä takia tapaamiseen Putinin kanssa on ladattu paljon odotuksia.

Niinistö muistuttaa Trumpin turvallisuusneuvonantajan John Boltonin "paaluttaneen" odotuksia, kun hän on sanonut, ettei Krimistä tai sanktioista tule Helsingissä käänteitä.

– Nythän Naton kokous tänään päätti pitää Naton ovetkin auki, Niinistö huomautti.

Hän viittasi Naton päätöksen jatkaa avoimien ovien politiikkaa uusille jäsenille.

– Presidenttien tapaaminen Helsingissä tulee olemaan tällainen alkukokous, jossa vähän tutustutaan ja katsotaan, onko jatkoon mahdollisuuksia.

Venäjä oli yksi kolmesta teemasta, joista moni Niinistön mukaan myös puhui. Naton suhtautuminen Venäjään on ollut viime vuosina kaksiraiteinen: pitää toisaalta yllä dialogia, mutta toisaalta myös pelotetta. Niinistön mukaan tämän suuntainen ajatus välittyi nytkin keskustelusta.

Illalliselle osallistuivat Nato-maiden johtajien lisäksi Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sekä EU:n puolesta Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ja komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sebulon
Velmu-Sauli
Mitähän tuo miekkonen oikein taas kieroilee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Järki mies
Vast: Velmu-Sauli
Päinvastoin, meillä on "tolkun" mies presidenttinä toisin kuin monella muulla maalla. Mielestäni on toiminut päivänpolitiikan ulkopuolella ja onnistunut siinä oikein hyvin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Presidentin voi erottaa
Suomi ei tervitse Niinistön Kokoomusta
Niinistö temppuilee samalla tavalla kuin Ben Z.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kaisa
Toive uni.
Kokoomuksen toive uni on liittää suomi Natoon! Yhteisymmärryksessä on sovittu että asiasta järjestetään kansanäänestys!
Kokoomus,presidenttiä myöden lobaa jo sitä ihanuutta meille!