Lounaspaikka: Kesä on Mamin sesonkiaikaa
Mamin terassi avautui perinteisesti vappuna, ja siitä asti terassilla on käynyt kuhina. Moni haluaa kesällä myös nauttia lounaansa terassilla, ja lounasta Mamissa tarjoillaan tiistaista perjantaihin kello 11–15. Sunnuntaina ja maanantaina ravintola on suljettu. Myös lauantaisin Mamista saa lounasta kello 13 alkaen, mutta tuolloin tarjolla on kolmen ruokalajin ”torilounas”.
Yksi Mamin kolmesta yrittäjästä, Sari Espola kertoo, että kesä onkin Mamin sesonkiaikaa. Ravintola sijaitsee jokirannassa Linnankadulla, ja kesäpäivisin ravintolan ohi kulkee tuhansia ihmisiä.
– Kesällä ihmiset jakaantuvat vähän niin, että työssäkäyvät tulevat syömään ensimmäisenä, heti yhdestätoista alkaen. Turistejakin kesällä käy paljon, ja he tulevat siinä kello 13 maissa. Lomalaisia tulee sitten vielä myöhemminkin lounaalle, kello 14–15, Espola kertoo.
Mamissa lounas myydään annoksittain. Joka päivä vaihtoehtoina on salaatti- tai keittolounas, jotka voi valita myös pienempinä alkuruoka-annoksina. Lisäksi tarjolla on kotiruokalounas sekä yksi arvokkaampi annos.
Erityisesti kalaan Mamissa halutaan panostaa, ja sitä onkin tarjolla jossain muodossa joka päivä.
– Suosimme kotimaista kalaa, kuhaa, siikaa, ahventa, taimenta ja nieriää. Kirjolohi on Brändöstä, emme käytä norjalaista lohta, Espola sanoo.
Kala on suosittua lounaalla ympäri vuoden, mutta Espola kertoo, että kesäisin erityisesti salaattien kysyntä kasvaa huomattavasti. Tämän todistaa se, että haastattelupäivänä tarjolla olleen kotiruokalounaan kirjolohi on jo loppunut, samoin kun paahtopaistisalaatti. Vaihtoehtoina on kuitenkin vielä parmankinkkusalaattia sekä arvokkaampana lounaana taimenta. Parmankinkkusalaatissa on lisäksi couscousia, punasipulia ja jugurttikastiketta. Taimen puolestaan tarjoillaan kotimaisen parsan ja uusien perunoiden kanssa. Annokset ovat monipuoliset, raikkaat ja raaka-aineisiin on selvästi panostettu. Erityisesti ilahduttaa kala-annoksen riittävä koko; useasti kun ravintolassa kala-annos saattaa olla pienempi kuin liha-annos.
Mamissa lounaan hintaan kuuluu aina myös erikoiskahvi.
Espolan mukaan Mami on turkulaisille jo tuttu paikka keskeisen sijaintinsa vuoksi. Mami on myös ollut olemassa suhteellisen pitkään.
"Vappuna tuli täyteen yksitoista vuotta."
– Vappuna tuli täyteen yksitoista vuotta, hän kertoo.
Sari Espola perusti Mamin yhdessä Marko Rauhalan ja Mikko Piipposen kanssa vuonna 2007. Kolmikko oli työkavereita jo aikaisemmista, Mamin kanssa samassa korttelissa sijainneista Roccasta ja Juliasta.
Mamissa työskennellessä kolmikolla on selvä työnjako.
– Minä olen salissa ja Marko ja Mikko keittiössä, Espola toteaa.
Viime vuoden syyskuusta alkaen sama kolmikko on pyörittänyt myös Turun Kaupunginteatterissa sijaitsevaa lounasravintola Kiveä.
Juttusarjassa esitellään Turun lounaspaikkoja.
Lue myös:
Virastotalo kätkee sisälleen 250-paikkaisen ravintolan
Komppelissa reiluja annoksia rennolla fiiliksellä
Kellariravintola viettää 30-vuotisjuhlavuotta
Vietnamilaisia makuja lounaalla
Keittolounas tropiikin siimeksessä
Kotiruokaa linja-autoaseman kupeessa
Göranin lounaassa maistuu saaristo
Salaattiasema tarjoaa terveellistä ja täyttävää pikaruokaa
Upseerikerholla lounastavat muutkin kuin upseerit
Kotoisaa lounasta Pullapuodista
Reilua kotiruokaa ja hyvää palvelua
Lounashetki turkkilaisilla herkuilla
Gaggui Kaffelasta saa nyt lounasta
Pala saaristoa keskellä Turkua
Herkkuja ja herkullista lounasta
Ravintola Mami
Linnankatu 3, Turku.
Lounas ti–pe kello 11–15.
Annoslounas 8,80 euroa – 24,50 euroa.
Lisäksi la kolmen ruokalajin torilounas klo 13 alkaen, n. 30 euroa.